PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Prookkis

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 2 Marras - 13:11

Nyt on spin-off -aluekin! Wink

Hurja

Ei kyllä kuulosta Prookkikselta yhtään. Oma veikkaukseni on, että kyse on nimenomaan satulasta tai sitten se on kipeä jostain. On ehkä ihan hyväkin, ettet ratsasta, ennen kuin syy selviää. Tsemppiä, kyllä kaikki aina järjestyy. (:

Suosikki:
Siinäs ämmä haaveilet, totesi Prookkis, joka seuraavassa kulmassa kieltäytyi liikkumasta ja pönötti paikallaan korvat luimussa ja turpa taivaissa.

Tykkään siitä, miten kirjoitat myös epäonnistumisista etkä vain niistä päivistä, kun aurinko paistaa ja kaikki on ihanaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 1 Marras - 11:11

//kannatan! oon huomannut, että silleen saa ihan uudenlaisen tatsin ja inspiraationki hahmoon!

Hurja
1.11.2017

"Oho, ihan rauhassa, mennään nyt ihan hissukseen vaan", pulisin Prookkikselle, jolla oli vauhti päällä kohti tallia. Samalla kun roikuin puhisevassa ponissani kiinni, mietin mitä tekisin sen kanssa. Meillä oli pitänyt olla tänään kouluvalmennus, mutta Alana oli joutunut perumaan sen äkisti, sanonut, että oli noussut perhekriisi. Että palaisi asiaan sitten mahdollisimman pian. En ollut kysellyt sen enempää, sillä asiahan ei minulle kuulunut, ja päättelin, ettei kyse ollut mistään pikkujutusta. Alana oli aina ilmoittanut jo hyvissä ajoin, jos ei jostain syystä pääsisi, ja oli se useamman kerran tuonut vauvansakin mukaan, jos poikaystävällä oli jotain muuta.

Nyt kyllä kieltämättä olisi ollut ihan kiva, jos olisi ollut valmentaja mukana, ajattelin pyyhkiessäni maneesin pohjaa irti housuistani. Prookkis sen sijaan viipotti toisella puolella maneesia korvat tyytyväisesti tötteröllä. Helppohan se oli nyt juosta, kun saatiin ylimääräinen paino pois selästä.
"Prookkis hei, tulisitkos jo takasin?" huhuilin tammalle, joka soi minulle nopean vilkaisun, ja pinkaisi sitten uudelleen karkuun. Ihanaa.

Hetken kissa-hiiri -leikin jälkeen istuin taas ponini selässä. Minä olin ylpeän näköinen, Prookkis taas tuijotti maneesin ovea. Keräsin ohjat käteen ja pyysin ponilta käyntiä. Noin, hienosti, rauhallista käyntiä. Ehdin nauttia rauhallisesta käynnistä tasan viisi askelta, ennen kuin yhtäkkiä valtavalla loikalla Prookkis rynnisti eteen ja pukitti minut uudelleen tantereeseen.
"Prookkis!" kaikui kivasti maneesin seinistä, mutta poni sentään seisoi hienosti paikoillaan, tuijottaen minua syyttömän näköisenä. Että enhän minä nyt mitään tehnyt… Syljin hiekkaa suustani, enkä edes vaivautunut pyyhkimään pölyjä pois vaatteistani, sillä aavistelin, että olisin maassa varsin pian. Vähän pyyhin hiekkaa pois takamuksestani etten naarmuttaisi satulaani, ikään kuin se kulahtanut hökötys muuttuisi siitä huonommaksi. Siitä oli yksi sisäsiiven sauma korjattu jesarilla.

Selvisin selässä yllättäen aika pitkään! Prookkis yritti koko ajan koikkelehtia ja pomppia suuntaan jos toiseenkin, mutta nyt olin varautunut, eikä se enää tehnyt niin isoja pukkeja. Siinä ravaillessani kerkesin jo huokaista helpotuksesta. Ehkä se nyt rauhoittui. Jep jep.

Siinäs ämmä haaveilet, totesi Prookkis, joka seuraavassa kulmassa kieltäytyi liikkumasta ja pönötti paikallaan korvat luimussa ja turpa taivaissa. Kun yritin pyytää sitä eteen, se meni yhden askeleen ja ponkaisi sitten pystyyn. Ja kun se laskeutui, se teki sen uudelleen. Tein Prookkiksella kaksi volttia ja kiipesin salamannopeasti alas selästä. Ihan sama vaikka olisikin pitänyt vain jatkaa treenejä, minä en tuolla istuisi. Sydän pamppaili tuhatta ja sataa ja kurkkua kuristi ja suoraan sanottuna pelkäsin omaa hevostani. Mikä ihme sillä nyt oli? Uhmaikä vai huono satula vai olinko minä niin surkea ratsastaja?

Mietin, mitä ihmettä minä nyt tekisin. Periaatteessa pitäisi mennä takaisin selkään, mutta minä en uskaltanut, enkä ollut tähän hätään nähnyt tallilla ketään, ei näin keskiviikkopäivällä hirveästi ihmisiä siellä ollut. Nurkassa lojui juoksutusliina, joten sidoin Prookkiksen ohjat sen leuan alle, ja laitoin sen ympyrälle. Nyt se meni ihan nätisti, ei se varmaan satula ollut. Vai muuttuikohan se merkittävästi epämukavaksi, kun menin selkään? Olinkohan liian iso Prookkikselle, pohdin ja vilkuilin vatsaani. Ehkä olin vaan huono ratsastaja, enkä pärjännyt omalle pullaponillenikaan. Prookkis laukkasikin liinassa nätisti, joten pohdin takaisin selkään nousemista. Pakko kai se olisi.

Niinpä sydän kurkussa nousin jo neljännen kerran ponini selkään saman ratsastuskerran sisällä, ja kävelin sillä puoli kierrosta. Prookkis ei tehnyt mitään, ja tulin alas selästä saman tien. Ettei se ehtisikään tehdä mitään. Ja minua pelotti hirvittävästi, joten siksi myös. Loppukäynnit talutin maasta käsin, ja saadessani viestin, että miten meni, jäin miettimään vastaustani. Ehkä Prookkiksella oli vain huono päivä, ehkä minä ratsastin huonosti. Niinpä en kertonut muutamasta putoamisestani tai pystyyn nousemisesta, vaan vastasin, että meni ihan ok. Ja kysyin, voisimmeko ensi kerralla katsoa, oliko satula sopiva.
"Miksi?"
"Mietin vaan (:"
Sitä en tajunnut miettiä, että olin saattanut päästää poninmuotoisen pedon valloilleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 23 Loka - 13:28

Mitäs mietit?

Kaikenlaiset tekstit ja kuvat ovat tervetulleita. Pitäisiköhän meidän saada Hukkasuohon ihan spin-off -alue? Mua ainakin kiinnostaisi sekä lukea että kirjoittaa tallin ulkopuoleltakin kaikkea. Hmm. Vaihtelu virkistää, ja tämä oli kyllä ihan todella upea. Osaat aina yllättää, positiivisesti! <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 19 Loka - 0:23

Mitäs mietit?

Mitäs mietit?

Yksi kysymys, mutta voi, niin monta vastausta.

Mietin kaikkea. Tulevaisuutta, menneisyyttä, nykyhetkeäkin. Käsiä vyötäröllä, tiukkaa halausta.

Huomista työvuoroa, päässä jo päivän pyörinyttä biisiä. Syyspäiviä, pakkasöitä, maassa lojuvia lehtiä. Kallen lenkkejä, auton akkua. Mitenköhän se selviäisi tallille asti?

Prookkis pitää ruokkia, ja liikuttaa. Sen treenit ovat sujuneet hyvin. Se on jo aika hyvässä kunnossakin.

Koputus oveen, poliisista päivää. Meille oli tullut valitus, että teillä olis lähtenyt juhlat vähän käsistä. Jos nyt otettaisiin ihan rauhallisesti?

Niin, rauhallisesti, meillä ei ole kiirettä. Kärsivällisyyttä, yritän kyllä. Mutta silti pelko vielä jaksaa, jaksaa nousta esiin vähän väliä. Vika on itsessäni, älä syytä itseäsi, ethän? Mennään kahville perjantaina?

Mutta silti, voi, se oli ollut niin söpö! Pyöreät pullaposket, ja nauru, nauru jonka vain pieni vauva voi saada aikaan. Sellainen, joka läikäyttää jotain sydämessä ja herättää siellä jo ikipäivät olleen kaipuun. Voi, kuinka sitä halusinkaan! Mutta ei nyt, ei vielä, ei varmaan ikinä.

Ja Prookkis! Se oli suorastaan lentänyt tänään! Liitänyt jossain pilvien päällä, niin hienona. Pilvet. Pilvien päällä. Tumppi. Ikävä. Mitä jos tämäkin loppuisi aivan yhtä äkisti. Ei sitä ikinä tiennyt, ei sitä voinut ennustaa. Kannatti elää hetkessä.

Missä hetkessä? Nykyhetkessä? Tulevassa? Miltä me näyttäisimme kymmenen vuoden päästä? Entä viidenkymmenen? Olisikohan meitä enää? Missään muodossa? Miten se tapahtuisi, hiljalleen unessa vai vapautena pitkäaikaisen sairauden jälkeen? Liian synkkää, elä nykyhetkessä.

Niin, nykyhetki. Ihan hyvä hetki, juuri nyt. Lämmin, hyvät treenit alla josta pulista. Kalle vallannut koko sohvan, ei se mitään. Mennään keittiöön, otatko kahvia?

Hiljaisuus, huoneessa on hiljaista, päässä ei. Yritä keskittyä. Mitäs mietit?

Mistä aloitan?

//ei nyt ihan heppatarina, mutta inspi iski joten mikä jottei :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 17 Loka - 22:08

Ihan oikeat kisat tällä kertaa

Niin sitä pitää! Kyllä sitä valmentautumalla ja asenteella saa pullamahaponeistakin ihan mukiinmeneviä kilpaponeja. Wink Ja hei, on ihan ok elää elämäänsä omaan tahtiin. <3
Sulla on tyylistä riippumatta aina kivoja kuvia, ja onhan se kehittävää kokeilla kaikkea. Kisakuvasta paistaa heti kylmä kolea märkä syksy. Jatka siis samaan malliin vaan sekametelisoppaa!

Pari yhdyssanajuttua:
90 senttisen → 90-senttisen
seitsemästä kympistä → seitsemästäkympistä


Suosikki:
Poni kuulemma kääntyisi vaikka rotanpaskan päällä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 9 Loka - 11:12

Ihan oikeat kisat tällä kertaa
sunnuntai 1.10.2017



Lasse, Alana ja Prookkis

Emiliaa pelotti. Mutta enää ei voinut kääntyä takaisin, ei sen jälkeen, kun Alana punttasi hänet jälleen kerran poninsa selkään ja taputti Prookkista takapuolelle. Kerrankin siitä ei pölähtänyt pölyä ilmaan. Johtui varmaan sateesta, Emilia päätteli. Valmentaja antoi pari vinkkiä, osoitteli muutamaa estettä ja sanoi, että niille kannatti ratsastaa paljon pohkeella, tuossa taas tehdä tiukka kurvi. Poni kuulemma kääntyisi vaikka rotanpaskan päällä. Niin se sanoi, ja sitten Emilia jo kuulutettiin radalle. Verryttelyn jälkeen oli pitänyt kuulemma vaihtaa satulahuopa, sillä Emilian ennen muinoin valkoinen satulahuopa oli saanut "sairaan ruman paskarannun" reunaansa. Niin se Alana oli sanonut, ja ottanut sitten oman hevosensa kultakantatun kisahuovan, komentanut Emilian alas selästä ja salamannopeasti vaihtanut huovan.

Niin, nämä olivatkin aivan oikeat kisat, kun valmentajakin kävi hyppäämässä luokan. "Meil ei oo menny niin hyvin, ni mennään vaan metrikymppi", se oli sanonut, noussut valtavan, 180 -senttisen täysiverisensä selkään, ja ratsastanut toiseksi. "Vaan metrikymppi", mitä ne sitten yleensä hyppivät? Kuulemma 120 tai 130 oli niiden perusluokka. Välillä ne meni 140, jos siihen oli mahdollisuus. Aluksi Emilia oli vieroksunut ajatusta kutsua häntä valmentajakseen. Tyttöhän oli vasta 19! Mutta ei sitä kyllä olisi tajunnut, ellei tiennyt. Se oli kihloissa, sillä oli puolivuotias vauva, kaksi eri työtä, ja varsin aikuismainen, kokenut ote elämään. Ja lisäksi tajuttoman hyvä ratsastaja ja opettaja. Alana kaikessa moitteettomuudessaan ja irlantilaisen kenttälegendan tyttäryydessään oli aiheuttanut Emilialle aluksi kriisin jos toisenkin. Miten sillä vaikutti olevan elämä niin hanskassa? Miten hän pystyi?? Ja se vauva?? Ja kihlat??? Ei Emilia ollut vielä ajatellutkaan moista!

Prookkiksestakin oli kuoriutunut heinäkuusta lähtien pidetyistä valmennuksissa ja niissä saaduista vinkeistä oikein näppärä peli. Koulupuoli oli ollut jo aika hyvin käsissä jo aiemminkin, ainakin niin Emilia oli kuvitellut, mutta esteillä Alanan neuvot olivat olleet kultaakin kalliimpia. Kerran ponineiti hyppäsi Alanan kanssa ainakin 90 senttisen, oikeasti varmaan lähemmäs metrisen esteen, kun Emilia ei uskonut sen selviävän seitsemästä kympistä. Alana oli nostanut kentällä olevan esteen, pyytänyt päästä selkään, tehnyt pari laukkaympyrää, ja kannustanut Prookkiksen kepeästi yli esteestä. Sen jälkeen ei kuulemma ollut tekosyytä, miksi Emilia ei voinut hypätä  "pikkurataa".

Nyt Emilia oli sitten hyppäämässä sitä pikkurataa kisoissa. Emilia oli puolipakottamalla saatu mukaan, eikä sadekaan kuulemma käynyt tekosyyksi. Kisat oli maneesissa, ja verryttelyn ajan nyt sieti vaikka raekuuroa. "Ja kato nyt, toi pikkuponiki selviää helposti", Alana oli todennut ja osoittanut pientä welshponia, joka oli parhaillaan suorittamassa rataa.

Näköjään Prookkiskin selvisi aika moitteettomasti radasta. Yksi puomi tuli, kun Emilia ratsasti liian pohjaan yhdelle okserille, mutta muuten rata oli kuulemma ollut erittäin hyvä. "Ei se ois menny siihen väliin tolla laukalla, et sä ois saanu siihen sujuvasti viittä millään. Seuraavalla kerralla enemmän eteen ja mielummin liian kaukaa, ku se hyppää muutenki tosi pitkästi." Eivät he sijoittuneet, mutta tulivat seitsemänneksi! Emilia oli oikein tyytyväinen siihen, eikä edes vastustellut, kun Alana alkoi puhua seuraavista kilpailuista. Voisihan sitä.

//mitä on yksi piirustustyyli ja sen jatkaminen Very Happy tääkin päiväkirja on kunnon sekasoppa eri tyylejä :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 6 Syys - 9:18

Ihana teksti! Jostainhan se pitää aloittaa, eikä pikkukisoissa mitään vikaa ole. Sitä paitsi mikä olisi söpömpää kuin pinkki ruusuke? Wink
Ja kuvat höysteenä on aina parhautta. ♥️
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 5 Syys - 20:31

Kohti korkeuksia
Sillä välin, kun muut tallilaiset toivat kotiin ruusukkeita ja tarinoita kilpailuista, Emilia keskittyi Prookkiksen kanssa hieman vähemmän arvokkaisiin kisoihin. Kyllä hekin yksissä kisoissa kävivät pyörähtämässä, nimittäin haistelemassa ristikkoluokan tuulia. Sieltä tuli ruusukekin mukaan, niin kuin tuli kolmelle mustalle ja yhdelle kirjavalle shettikselle sekä pienelle tytölle voikon welshin selässä. Hieman häpeissään kävi Emilia noutamassa ruusukkeensa clear round-luokasta, josta jokainen virheittä selvinnyt palkittiin. Sitä ei tarvinnut kertoa muille, oli ollut Emilian alkuperäinen suunnitelma. Mutta sitten kun ruusukkeessakin luki 40 cm CLEAR ROUND, luovutti hän ylpeyden ja esittämisen suhteen ja kiinnitti sen Prookkiksen karsinan oveen. Siihenhän se sopi vallan mainiosti, pinkki ruusuke. Siinähän se, muiden sinivalkoisten ruusukkeiden seassa, merkkinä kaikille että Prookkiskin oli Oikea KisaPoni ja Huljan Iso Tyttö.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 7 Heinä - 0:32

No tän kesäisemmäksi ei taida enää päästä! Ihanaa katsella tämmöisiä kuvia kun on kaksi päivää ollu ihan harmaata. : D

Tykkään sun rennoista taustoista ja ratsukon väritys, etenkin varjostus, on tässä todella onnistunut!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 6 Heinä - 23:42

Kesäpäivänä eräänä
Hyvää seuraa, nolot shortsit, loistavanvalkoiset sääret sekä iloinen poni. Kesämeininki.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 1 Huhti - 13:08

Tuitui :3 Mietinkin, mistä Kein autuas hymy tänään aamutallissa johtui - taisin löytää selityksen. Ei se paskanlappaus sentään niin kivaa ole. Se on ihan ihastunut!

Älyttömän kivaa tekstä. Sellainen pieni korjaus vaan, että pikkuhiljaa tulee yhteen.

+ Itse käyttäisin tässä mieluummin ajatusviivaa:
He olivat aloittaneet pienillä - ristikkoja ja yksi puolimetrinen pysty - mutta siitä jäi hyvä fiilis.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 31 Maalis - 23:21

Halipula
31.3.2017

Päivä oli ollut varsin mukava, ja Emilia olikin viettänyt sen melkein kokonaan tallilla. Hänellä oli iltatalli, mutta hän tuli jo aamupäivästä, ja oli nyt jo käynyt Prookkiksen kanssa vierailulla maneesissa. Nyt oli nimittäin aika ensimmäisille yhteisille hypyille, koeratsastusta ja sen ristikkoa kun ei laskettu. Roosakin oli jo hoikistunut hieman sitten saapumisensa, mutta päällimmäisenä syynä tälle yhtäkkiselle innostukselle oli Emilia, joka oli pikku hiljaa kerännyt rohkeutta tarttua tähän suureen haasteeseen. Siitä olikin ollut aikaa, jolloin hän olisi hypännyt kunnolla esteitä. Tumpilla kun oli suoriutuneet yksittäiset esteet 80 cm asti, mutta ei siitä estehevoseksi ollut. Ja Halla nyt pelkäsi puomeja, ja tarvitsi itselleen varman kuskin esteille, jota Emilia "siitä on viisi vuotta kun hyppäsin ristikkoa isompaa" Lukkari ei ollut. Mutta nyt siihen tulisi muutos, pikku hiljaa. He olivat aloittaneet pienillä, ristikkoja ja yksi puolimetrinen pysty, mutta siitä jäi hyvä fiilis. Niinkin hyvä, että Emilia ajatteli hyppäävänsä uudelleen jo ensi viikolla. Ehkä Kein saisi köytettyä mukaan, sillä toisin kuin Emilia, Kei osasi keksiä fiksumpia tehtäviä kuin yksi este keskellä kenttää. Ja ehkä jotain hyviä vinkkejä, jotta hyppyihin tulisi jotain varmuuttakin haparoinnin ja "no tähän menee ehkä kolme laukkaa, oho, kaks ja puol" sijaan. Ehkä heistä tulisi Prookkiksen kanssa ihan esteratsukko. Siihen kyllä olisi jonkin verran matkaa, mutta ei se ollut kaukainen haave. Ainakaan ihan mahdoton.

Emilia siis palautti Prookkiksen talliin, ja harjaili karsinassaan puolukkana pyörivää ponia tyytyväisenä. Mutta kun kutisevaa ja pölisevää talvikarvaa oltiin hinkattu tarpeeksi kauan, pääsi Prookkis takaisin tarhaan remuamaan ja auringonpaisteesta nauttimaan. Toisesta tarhasta huikattiin, että kahvia voisi pistää tulemaan jos Emilia viitsisi, että pian tulisi tammatallin tupaan taukolaisia. Ja Emiliahan viitsi. Hän oli itsekin matkalla tupaan, joten ei ollut temppu eikä mikään latoa kahvinpurut koneeseen ja kone käyntiin. Ja sitten tuvan hiljaisuudessa, kahvin poristessa, oli taas Emilia kahden ajatustensa kanssa. Voi, hän oli niin yksinäinen.

"Moi, mitäs teitte paksukaisen kanssa?" tupaan saapastellut Kei virnisteli. Hän sai kuitenkin Emilialta osakseen vain kahvikupin käteen.
"Onpa kitkerää, kuin vahvaa teit tästä?"
"Vahvaa. Ota maitoa. Istu", tuli suorasanaiset ohjeet istuutua sohvalle maitolorauksen saattelemana. Kei istahti hämmentyneen oloisena tuvan hevosen- ja kissankarvaiselle sohvalle, ja tuijotti varsin epäilevänä Emiliaa, joka potki kenkiään pois.
"Kai kävit vessassa?"
"Hä-- joo..?"
"Hyvä. Kädet ylös."
"Kädet ylös? Miksi?" Kei hämmästeli, mutta siirsi silti käsiään. Syykin selvisi varsin pian. Pöydälle ilmaantui napakasti pino vanhoja lehtiä ja keksipaketti, ja kas vain, sitten Keillä olikin syli täynnä Emiliaa, joka käytti aiheuttamaansa hämmennystä hyväkseen ja teki olonsa mukavaksi.
"Mä tuun tähän", kuului jostain miehen kyljen uumenista, ihan vain jos Kei ei ollut huomannut kasvattaneensa lisäosan.
"Joo… Huomaan", Emilia sai lievästi hämmentyneen taputuksen selälleen, ennen kuin Kei jatkoi normaalia elämäänsä ja nappasi keksin pöydältä.
"Älä murenna sitä mun niskaan", kuului nurina.
"No, periaatteessa sä tulit siihen ihan itse, että--"
"Huh, kai niitä hyviä keksejä oli vielä jälj- Kas! Mitkäs pulmuset meiltä täältä löytyy?" huoneeseen pelmahti Reita, joka hamstrasi itselleen heti keksipaketin bongattuaan sen.
"Päikkärit", kuului vastaus jostain Kein ja sohvan välistä.
"Ai päikkärit? Pitääkin kokeilla suostutella Ruskaa noin nukkumaan, kun jos jopa poliisit pitää päikkäreitä..!"
"Shh."

Niinpä he päätyivät viettämään tovin siinä niin, Reita ja Kei jutellen hiljaa kahviensa ääressä, Emilia hiljaa torkkuen. Nyt hän ei tuntenut oloaan yksinäiseksi, ensimmäistä kertaa pitkään hetkeen. Tämä hetki oli kuitenkin vain reilun tunnin mittainen. Reita oli jo matkannut kotia kohti, mutta Kei istui edelleen sohvalla, pääasiassa siksi, ettei kyennyt liikkumaan hirveän tehokkaasti.
"Emilia, nukutko vielä?"
"mm?"
"Mun pitäis oikeesti käydä vessassa…"
"Olisit käynyt aikasemmin."
"Pliis?"
"Hmm… eiiii…"
"Tai mä kutitan."
"Eiii-- hihi--, ei saa, eiii äläää."
Tömps.
"Au."
"Ohops, hupsis, voi harmi, mites sinne lattialle päädyit?"
"Mitenköhän. Oo nopee?"
"Onko sulla, Emilia hyvä, vähän halipula?"
"No on."

Joten, Kein palattua, ja Emilian noustua lattialta, he päätyivät takaisin sohvalle. Ja taisi siinä väsykin iskeä, kun molemmat heräsivät muutaman tunnin kuluttua siihen, että tuvan ovi kävi, ja joku asteli sisään. Ja Emilia putosi taas sohvalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 18 Maalis - 20:04

No eihän olla yksin tai yksinäinen ole sama juttu, joten eihän se nyt ole typerää. Mutta pakko sanoa, että oot kaikkea muuta kuin mitätön. Hukkasuo ois vähän turhan paskanen ilman sun tallivuoroja, ja kaupunki ikävämpi ilman sun poliisin työvuoroja. Wink

Mutta onhan arki toisinaan paskaa, tää kuulostaa tutulta. ↓
-- tunsin taas olevani vain pieni ja mitätön. Varsinainen nyhväke.

Sujuvaa tekstiä + virkistävää vaihtelua lukea vähän harmaampiakin tarinoita välillä. Jatka samaan malliin!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 6 Maalis - 14:25

Nyhväke
6.3.2017

Keskellä kirkasta maanantaipäivää tallilla ei pahemmin ihmisiä ollut. Ihan hyvä, olinkin saanut niistä jo tarpeekseni viikonlopun työrupeaman jälkeen. Perjantaina ja lauantaina molempina yövuorot, ja niissä saimme hälytyksen yhteensä yhdeksään perheväkivaltatapaukseen. Niistäkin useammasta olimme joutuneet painimaan oikeasti sekaisin olevan toisen osapuolen pois, ja kärsin sisälläni joutuessani näkemään tätä. Pelokkaat lapset, lukittautuneina omiin huoneisiinsa, piilossa pahalta. Perjantai-iltana löysimme kolme- ja neljävuotiaat sisarukset piilossa sänkynsä alta, ja olin nähnyt heidän naamansa sen jälkeen aina, kun menin nukkumaan. Lisäksi, onneksi harvinaisempana tapauksena, lauantaiyöllä, jo sunnuntain puolella, tuli soitto sekavasti käyttäytyneestä henkilöstä, joka oli jotenkin päässyt kerrostalon katolle. Muita partioita ei ollut lähellä, joten siitä tulikin sitten meidän juttumme, ja paljastui, että katolla oli ehkä juuri täysi-ikäinen poika. Aivan sekaisin, ei mitään todellisuudentajua, väitti olevansa Karibialla. Sitten kun lähestyimme, huusi ettei saanut tulla lähemmäksi. Onneksi sain hänet puhuttua pois aivan talon reunalta, ja sieltä keskemmältä saimme hänet tuotua alas ambulanssille, joka oli ilmaantunut paikalle. Sitten vaan etsimään vanhempia, ja äiti löytyi sen kerrostalon huoneistosta, autuaan tietämättömänä. Hän lähtikin sitten poikansa mukaan, ja me pystyimme Nikon kanssa jatkamaan matkaa.

Joka tapauksessa, oli ollut rankka viikonloppu. Ja nyt olin tallilla, Prookkiksen karsinassa, hiljaa tammaa harjaillen. Ei ollut enää Hallaakaan, Johanna kun oli tosiaan lähtenyt sen kanssa jo keskiviikkona. Oli ollut helpottavaa huomata, että kun hän hevosensa selkään nousi, Halla näytti hetken hakemisen jälkeen taitavan kaikki vanhat asiat, ja liikkui älyttömän hyvin. En ollut siis pilannut sitä. Hieman kirpaisi, kun traileri kurvasi pois Hukkasuosta, mutta tiesin kyllä, että sillä olisi hyvä olla. Ja Johannan hevonenhan se oli.

Silti oli kovin yksinäinen olo hengaillessani oman ponini kanssa. Mutta se yksinäisyyden tunne oli alkanut jo viikko sitten, ja olin elänyt jonkinlaisessa utupilvessä viikon päivät. Tiesin, että se oli tyhmää, ajatella olevansa yksinäinen, kun minulla oli ihmisiä ympärilläni. Tallilla en kyllä kieltämättä ollut sydänystävä oikeastaan kenenkään kanssa, ainoastaan Kei teki poikkeuksen, mutta häntäkään en ollut nähnyt hetkeen, kun aikataulut menivät aina ristiin.

Prookkis pyörähti ympäri, ja havahduin todellisuuteen.
"Joo joo, anteeks, kesti liian kauan. Ymmärrän."
Ponineiti vaikutti kovin loukkaantuneelta tästä, ettei kaikki sujunut hänen, varsin lyhyen, aikakäsityksen mukaan. Mehän oltiin harjailtu jo ikuisuuuus! Niinpä luovutin kuraisten jalkojen suhteen, ja laitoin sille suitset päähän. Hackamoreja ei tarvinnut lämmittääkään, joten pääsimme varsin nopeasti kentälle, jolle oli satanut pieni lumipeite. Ohjelmassa oli vuorossa humputtelua.

Pyöreä ponin selkä oli kovin lämmin, ja housuihin tuli valkoisia karvoja ja hikiläntit. Prookkis keskinkertaisella kunnollaan oli innostunut tästä touhusta kovin, ja ottanut hieman kuumaa suuresta kenttäaukeasta. Se oli alle tunnin työskentelystä kovin hikinen, ja minun naamani punainen, tosin pakkasesta ja naurusta, kun puhiseva ponini oli huvittava intoillessaan.

Ratsastuksen aikana olo oli hävinnyt, mutta kun letkutin Roosan jalkoja kaikessa hiljaisuudessa, tunsin taas olevani vain pieni ja mitätön. Varsinainen nyhväke.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 24 Helmi - 17:54

Ahhaha, hyljemäinen hyppytyyli! Sanoisin naurukohtauksia monikossa. Laughing No ei mutta, kyllä sen siitä solakammaksi saa. Oon onnellinen, että oot löytänyt ponin, jonka kanssa tuut juttuun. : )

+ Tykkään todella tuosta kuvasta! Niin sun näköistä, HYVÄÄ jälkeä. ♥️
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 22 Helmi - 13:50

Kyllä me ollaan kavereita
22.2.2017

Arki oli lähtenyt rullaamaan hyvin Prookkiksen kanssa. Se oli ollut minulla jo kaksi viikkoa ja päivän, ja siinä ajassa olimme jo kerenneet aiheuttaa pahan naurukohtauksen Keille ("Ahha, apua, miksi se on noin paksu, tuleeko sun jalat ees satulasta yli? Mistä edes löysit noin pitkän satulavyön?" (Siinä oli lisäosa, ja sekös vasta huvitti Keitä entisestään.)), käyneet pellolla pyörähtämässä ja juuttumassa kiinni hankeen ("Tarviitteko nosturin siihen, kun vatsa otti kiinni maahan?" "Kei hiljaa siellä, ei oo mun syy että tällä on lyhyet jalat ja hanki on syvä."), ja keksineet, että Prookkis rakasti sen niskan rapsuttamista.

Hallan kanssa olin viettänyt viimeisiä hetkiämme yhdessä. Johanna tulisi hakemaan hevosensa ensi viikon keskiviikkona, maaliskuun ensimmäinen päivä. Se oli oikeastaan osasyy siihen, miksi edes ostin Prookkiksen niin pian Tumpin kuoleman jälkeen. Olin tajunnut, että kun Johanna oikeasti laittoi pillit pussiin lääkiksen kanssa, minä jäisin hevosettomaksi. Ja vaikka tallille meno oli tuntunut kuinka raskaalta, tiesin, etten voisi olla poissa kauaa. Siksi olinkin löytänyt itseni netin markkinasivuilta, ja kun kivoja hevosia tuntui olevan vaikka kuinka monta, kirjoitin oman ilmoitukseni, jossa ilmoitin etsiväni kivaa harrastekaveria, jonka iällä tai kokemuksella ei ollut juurikaan väliä. Ainoana esteenäni oli hinta, ja se, etten halunnut mitään kamalan kärttyistä hevosta, jonka kanssa kaikki olisi tappelun tulosta. Kahdella vastanneista oli mukavan oloiset hevoset myynnissä, toisella Prookkis ja toisella Randy, kisaeläkkeelle jäävä estehevonen, joka kuulemma hyppäsi kepeästi 140-ratojakin. Kävin katsomassa molempia, ensin Randya, joka oli muuten tosi kiva, mutta se oli aavistuksen liian menevä ja säikky makuuni. Ja en minä sillä osannut hypätä, hermostutin vain hevosen, kun en ollut yhtä kepeä ja ketterä selässä kuin sen omistajan tytär. Prookkis taas oli aivan toisesta lähtötasosta. Se oli ollut vuoden vähäisellä käytöllä, ja lihonnut huomattavasti. Se ei ollut lähelläkään yhtä osaava kuin Randy, mutta oli huomattavasti tasaisempi. Prookkiskin oli reipas ja kuumahko, mutta ei samalla lailla herkkähipiäinen sipsuttelija. Ja tamman hyljemäinen hyppytyyli oli huomattavasti helpompi minulle kuin osaavan, hyvin ponnistavan hevosen tyyli. Lopulta asian kuitenkin ratkaisi se, että Prookkis oli halvempi, ja kuulemma Randy sai heti hyvän kodin. Enkä voi kieltää sitä, että erään pikkutamman nappisilmät veivät sydämeni kokonaan.

En ollut kyllä katunut ostostani. Hieman lihava se oli, mutta sen voisi aina muuttaa. Ja sitä paitsi, mitä sitten, jos se oli hieman pyöreähkö, olisipahan ainakin minulla mukava kyyti ilman satulaa supersöpön ponini selässä.  
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 7 Helmi - 23:03

Mä olen kyllä samaa mieltä sun kanssa, Prookkis ON söpö! Värityskin on niin kaunis. Kei on tollanen tyhmy elitisti.

Suorastaan ihana ensimmäinen kosketus uuteen tulokkaaseen. Pisti hymyn huulille. Ja tuo loppuhuipennus!
Ja vitsailkoon Kei mitä tahansa, sepä ei ollut nähnyt sitä ratsastajan kanssa. (Silloin se vasta lihavalta näyttikin.)

+ Kuva on loistava! Sun ronski tyyli värittää näyttää hämmästyttävän hyvältä. : )
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 7 Helmi - 21:21

Ikiliikkuja se on
7.2.2017


"Kauankohan luulet, että se jaksaa juosta?"
"Hm, se nähään sit."
"Emilia, se höyryää... Tossa se on jo vartin juossut, ei noin paksusta ponista uskoi--"
"Hei, ei, seis, stop. Puhut nyt Kei hyvä mun ponistani, ja minähän en läskejä hevosia omista."
"No sun ponisi vatsa tursuaa ulos sen loimesta."
"Hän on pyöreä, naisellinen. Ei lihava."
"Jep jep... Kato! Nyt se pysähty!"
"Eikö se ookkin söpö.. Kato nyt, tollanen nappisilmä, oikea missi."
"Sillä on harja takussa."
"Älä ole noin negatiivinen, se on maailman kaunein poni."
"Siitä voidaan olla montaa mieltä. Ei se mikään valioyksilö ole, mut-- okei okei, on se ihan söpö."


Keillä tuntui olevan paljon sanomista uudesta, puolisen tuntia sitten saapuneesta suojatistani. Se oli vain katkera, että minulle oltiin tarjottu myös kokenutta, 150 -senttistä siroa hyppypuokkia, mutta valitsinkin sen sijaan nuoren ja kovin pyöreän ponitamman. Sitä paitsi, Prookkis oli ihana. Ja vitsailkoon Kei mitä tahansa, sepä ei ollut nähnyt sitä ratsastajan kanssa. (Silloin se vasta lihavalta näyttikin.)
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 3 Helmi - 18:35

Taas sä jätät mut ihan sanattomaksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten tilanne tästä kehittyy. Pointsit muuten loistavista otsikoista! Smile
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 21 Tammi - 1:14

Välttämätön
21.1.2017

Syvään henkäisten nykäisin satulahuoneen oven auki. Halusin paeta paikalta, antaa jonkun muun tehdä tämä. Mutta kuka? Sitä juuri, ei ollut ketään muuta. Tästä minun pitäisi selvitä yksin.

Olin käynyt tallilla Tumpin kuoleman jälkeen tasan kerran, ja sen jälkeen jäänyt kotiin sulattelemaan asiaa. Kei oli ollut koko ajan aivan ihana, ja tarjoutunut jutteluseuraksi sekä liikuttamaan Hallaa. Kiitollisena olin antanut hänelle ruokintaohjeet ja vapaat kädet, ja vuorostaan saanut kuvakuulumisia Hallasta.

Ja nyt seisoin keskellä satulahuonetta, aikeissani tyhjentää Tumpin tavarat. Pakko se olisi joskus tehdä, ja se muuttuisi vain vaikeammaksi hetki hetkeltä. Parempi vain tehdä koko juttu kerralla. Kerran se kirpaisee. Kuin laastari.

Laastarit mielessäni keräilin loimia ja harjoja ikeakassiin, yrittäen pitää tunteita kurissa ja ajatella järkevästi. Joku osa minusta halusi viedä helmoista kuraisen sadeloimen kotiin ja nuuhkia sitä jotten unohtaisi Tumppia. Se järkevä puoli kuitenkin taitteli loimen pesuun menevien kassiin. Tumpin pinkki yksisarvisloimi pääsisi kyllä pesun jälkeen sohvalle, sillä se oli maailman mukavin loimi johon kääriytyä kylminä tallipäivinä. Ja siinä ei ollut edes mahavöitä, vaan se piti pistää kiinni erillisillä loimivöillä. Ei sillä enää ollut väliä.

Selvisin urakasta yllättävän hyvin, vähillä kyynelillä ja nopeasti. Talsiessani autolle tavarasäkkejä rahdaten näin sen tyypin jonka nimeä en muistanut taluttavan kimoa arabia talliin. Tallille oli tullut lyhyessä ajassa aivan älyttömästi uusia hevosia, useille toinen hevonen. Tumppi oli tuhkana ja Johannakin oli puhunut, ettei lääkis olisikaan hänen juttunsa. Hallakin saattaisi siis lähteä kevään aikana. Jippii ja sitten olisin hevoseton. Toisaalta, tauko saattaisi tehdä ihan hyvää, tallille meno kun oli viime aikoina tuntunut kovin pakotetulta.

Muiden hevosia ja kateutta ja ikävää mielessäni pyöritellessä heitin ikeakassit turhan voimakkaasti takakonttiin, paukautin sen kiinni, ja istahdin autoon yhtäkkiä kovin vihaisena. Hiiteen koko touhu, miksi edes tein tätä? Miksi kaiken paskan piti aina käydä minulle?

Istuin hetken aikaa hiljaisen vihan vallitessa paikallaan autossa, nyppien kärsineitä kynsinauhojani entistä huonompaan kuntoon. Tajusin, että tämä oli ihan tyhmää, käyttäydyin kuin pieni kakara. Niinpä starttasin vanhan autoni ja katkerana kurvasin vauhdikkaasti pois parkkipaikalta. Jääkööt taakse koko roska. Ei sillä enää ollut mitään väliä. Ei ilman Tumppia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 12 Tammi - 15:26

Jos multa kysytään, niin tässä tilanteessa vollottaminen tallin lattialla kertoo vaan rakkaudesta. Ja siitä, että tunteitaan pystyy purkamaan, mikä on kuolemaa käsitellessä ehdottoman tärkeää. Voi Emilia rakas. Sattuu nähdä, miten kärsit.. Ja tämä on ihan liian tuttua. ;n;

Oon kuitenkin todella ylpeä siitä, että sä tulit käymään tallilla. Jaksoit jopa ratsastaa! Mutta ota ihan rauhassa ja anna itsellesi aikaa. Mä voin auttaa Hallan ratsastamisessa, Twistin kanssa ollaan jo käytännössä valmiita. Eli aikaa on. : )

Mutta joo. Kirjoitat tosi aidosti ja niin helvetin sydäntäsärkevästi, vau. Nää jättää mut ihan sanattomaksi. Ei korjattavaa, ei lisättävää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 10 Tammi - 13:28

Takaisin satulaan, ainakin melkein
10.1.2017

En ollut vieläkään käynyt tallilla sen jälkeen. Tiesin kyllä, että mitä pidempään odottaisin, sen vaikeammaksi se tulisi. Tiesin myös sen, että minun piti ennen pitkää mennä tallille, Halla ei voisi seistä liikuttamattomana, ja sen ruoatkin pitäisi tehdä. Ja, vaikken halunnut myöntää sitä itselleni, Tumpin tavarat pitäisi kerätä kasaan. En voisi pitää itselläni tyhjää karsinaa, vaan siihen muuttaisi joskus joku toinen hevonen. Siitä oli miltei viikko. Sen viikon aikana olin ollut kotona, ja sitten töissä. Töihin, kotiin, syömään, nukkumaan. Niin oli se melkein viikkoni kulunut.

Olin herännyt horroksestani silloin, kun Tumpin karsinan ovelta oli kuulunut yllättynyt vinkaisu. Siinä seisoivat vieri vieressä Crimis ja Kei, jotka eivät näyttäneet tietävän mitä tehdä. Crimiksellä oli käsi suunsa edessä, ja Kei näytti siltä, kuin alkaisi itkeä kohta. Minut oli loppujen lopuksi pitänyt irrottaa Tumpista, eikä sen jälkeen jalat kantaneet kunnolla. Sain aikaiseksi siirtyä karsinan ulkopuolelle ennen kuin olin lysähtänyt istumaan ja itkemään. Kunnolla. Tumpin seurassa olin vain nyyhkinyt hiljaa, sitten silittänyt sen kaulaa hiljaa ajattelematta mitään, mutta nyt, nyt, kun sen pää ei ollut enää sylissäni ja harja ei ollut sormieni ympärillä, kyyneleet tulivat kunnolla.

Näin jälkeenpäin ajatellen, en varmaan vaikuttanut järin fiksulta vollottaessani tallin lattialla, mutta ehkä se annettaisiin anteeksi. Kun olin saanut itseni kerättyä, olin soittanut tuhkauspalveluun (olin pari vuotta sitten alkanut säästää tulevaa varten, kun olin päättänyt, että minun Tumppiani ei muuten mihinkään kuoppaan heitettäisi). Ja sitten kun Tumppi oltiin haettu pois, minä olin lähtenyt pois tallilta. Enkä ollut palannut. Paitsi nyt.

Nyt seisoin Hukkasuon parkkipaikalla, pohtien oliko tämä hyvä idea. Henkäisin syvään, ja suuntasin tammatalliin. Oritalli olisi vuorossa myöhemmin, jos ollenkaan. Hevoset olivat tarhassa, mutta tallissa oli Kirstu ja Crimis Twistin ja Goldin kanssa.
"Moi…" moikkasin hiljaa.
"Hei!" kuului Kirstulta pirteä vastaus. Crimis nyökytteli tervehdyksen.
"Tulitko Hallaa ratsastamaan?" Crimis kysäisi ja jatkoi Goldin harjausta.
"Joo, ei se voi tuolla tarhassa seistä ikuisuuksia… Ja niitä Tumpin… tavaroita pitäis kans alkaa keräillä", hymyilin aavistuksen surullisena, ja jatkoin matkaani.

Halla oli ratsastettu ja hoidettu, sen ruoat laitettu valmiiksi seuraavaksi viikoksi, ja nyt seisoin keskellä tallipihaa, pohtien lähteäkö vai mennäkö oritalliin. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ja harpoin kohti ovea, mutta pysähdyin sen eteen. Ei, pakko se oli mennä. En voisi vältellä oritallia ikuisuuksiin, varsinkaan jos tekisin talleja. Syvään henkäisten nykäisin oven auki, ja astelin sisään. Ihan normaali talli, ei mitään erikoista. Sillä pääsin Tumpin karsinalle saakka, sen loimet edelleen siististi viikattuina ovessa, riimu naulassa roikkuen, ja ruokakupissa edelleen sen viimeisen aterian jämät. Nopeasti ohitin karsinan ja menin satulahuoneeseen, toivoen, että ikävä hellittäisi siellä. Se oli virhe, sillä satulahuoneessa oli edelleen Tumpin satula ja suitset ja harjat ja kaikki tavarat siististi omilla paikoillaan, ja ikävä kouraisi rintaa vielä kovemmin. Nyyhkäisten peitin kädellä suuni, ja reippaasti kävelin ulos tallista. Ei. Ei vielä. Huono idea. Pidättelin kyyneleitä autolleni saakka (olin saanut siihen eilen uuden akun), ennen kuin aloin vollottaa otsa rattiin painautuneena. Voi Tumppi, minkäs teit.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 5 Tammi - 23:52

;___________; Ja talliin astuessa pääsi miehellä itku. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, ettei mikään satu niin paljon kuin ensimmäisen oman hevosen menetys.

Suorastaan sydäntäriipaisevan aitoa kerrontaa, vau. Kyyneleet silmissä tätä luin ja lopussa vaan jäin tujottamaan ruutua..

Tumpin kuva on UPEA! Komea ruunaherra ♥
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 278
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 4 Tammi - 23:08

Elämäni pisin yö. Siitä olin varma, vaikka olin ollut vuodenvaihteen yövuorossa, tehtävä tehtävän jälkeen. Silti, tämä oli ollut varmasti elämäni pisin yö. Ei epäilystäkään.

Päivä oli alkanut hienosti, vapaapäivä poliisintöistä, ulkona parisenkymmentä astetta pakkasta, ja aurinkokin paistoi! Aurinkoinen oli myös mieleni, sillä neljäs tammikuuta olisi se päivä, jolloin ratsastaisin Tumpilla. Voi että, kuinka innoissani olin! En ollut istunut rakkaan ruunani selässä miltei puoleentoista kuukauteen, ja vaikka olin joka päivä touhunnut sen kanssa ahkeraan, oli minulla ollut jo ikävä sitä luisevaa selkää ja kiemurtelevaa ravia. Olin tehnyt aamutallin, käynyt syömässä, ja nyt talutin hymyssä suin pakkasesta pörheän hevoseni maneesiin.  Siellä oli yksi niistä uusista yksärinomistajista ruunikon puoliverisensä kanssa, ja tervehdin tuota hymyillen. Salla oli juuri kävelemässä hevosensa kanssa maasta käsin, joten varovasti kysyin, voisiko hän ottaa kuvan meistä sitten kun olisin selässä. Tästä piti saada Keille kuvatodisteita, kyllä se lopulta oli ollut oikeassa että Tumppi tulee kuntoon. Salla nyökytteli ja kiitollisena ojensin hänelle puhelimeni (vanha oli lahonnut jokin aika sitten ja minunkin piti siirtyä alylaiteaikaan, nyt minulla oli jopa värikamera! Ja kuvatkin olivat parempia kuin pikselimössöä) ja könysin selkään. Tumppi olisi tapansa mukaan halunnut kovin jo lähteä liikkeelle, mutta suostui seisomaan hetken paikoillaan ja katselemaan korvat hörössä Rockya.
"Kiitos kiitos, jos jätät sen vaikka siihen tuolille?" olin ehdottanut kuvan jälkeen, ja niin Salla laski puhelimeni tuolille ja lähti maneesista.

Ratsastuksen jälkeen olin juoksuttanut Hallan, vieläkin aivan kikseissä Tumpista ja tulevaisuudesta. En ollut tehnyt sen kanssa mitään erityistä, mennyt vain askellajit läpi ja sitten ravaillut rennosti eteen-alas, mutta silti kaavailin kaikkea. Kesällä voisi kilpaillakin, nyt kun oli maneesi niin talvellakin voisi hypätä, Kei saisi seuraavan projektinsa…

Pilvilinnoilla liihotellen olin lähtenyt tallilta iltapäivällä, vain saadakseni puhelun vähän yli yhdeksän. Päivällä niin pirteänä tarhaan juoksentelemaan jäänyt Tumppini makasi nyt kuulemma ähkyisenä karsinassaan. Hätäisenä olin sopertanut  Hantsulle että Tumppi piti omenamehusta, ja tulevani paikalle mahdollisimman pian. Se osoittautui hieman hankalemmaksi kuin oletin, sillä tässä välissä mitä olin ollut kotona, joku oli ottanut ja lähtenyt keskiaikaisen autoni akun kanssa. Siitä vain, se oli jo viittä vaille rikki muutenkin, mutta nyt, miksi juuri nyt? Voihkaisten olin läimäyttänyt konepellin kiinni, voro kun ei ollut edes vaivautunut sitä sulkemaan, ja soittanut sitten ainoalle, kenet pystyin tässä ajattelemaan.
"Hei", Kei oli vastannut hetken kuluttua.
"Tumpilla on ähky ja mun pitää päästä tallille ja mun autosta pöllittiin akku ja mä tiiän että sulla oli se joku juttu mut mun pitää päästä tallille ja--"
"Hei, hei, öh, joo, joo, ähky? Missä oot nyt?"
"Tässä talon parkkiksella ja mulla ei oo edes hanskoja ja en haluais ostaa taksia kun ne maksaa niin paljon", Kei ei varmasti ollut saanut edes selvää epätoivoisesta puheryppäästäni, mutta oli sanonut vievänsä minut tallille.

Olin suorastaan juossut liikkuvasta autosta ulos, unohtaen kiittää Keitä, joka tämän kiemuran takia oli myöhästynyt vähän sieltä jutustaan, ja sännännyt oritalliin. Tumppi ei ollut kuulemma noussut ylös vaikka oltiin millä maaniteltu, omenamehut eivät olleet kelvanneet, eläinlääkärille oltiin jo soitettu.

Eläinlääkäri osoittautui hyödyttömämmäksi kuin olin olettanut. Ei se hänen syynsä ollut, mutta olin epätoivoisessa mielessäni jo kuvitellut, kuinka yksi piikki pelastaisi tuskissaan hikoilevan hevoseni ja se nousisi tyytyväisenä takaisin jaloilleen ja kaikki olisi taas hyvin. Sen sijaan olin saanut piikin, ja sen mukana hiljaiset sanat:
"Jos se ei tuosta nouse edes tässä yön aikana…"
Ohjeiksi annettiin soittaa aamulla uudestaan, mikäli Tumppi ei tokenisi. Ajattelin tietenkin, että totta kai se nousee, pakkohan sen, ei meidän polkumme päättynyt tähän. Ehei.

Hantsun oli pitänyt jatkaa matkaa, minä olin jäänyt kyyristyneenä Tumpin luokse. Olin jättänyt huohottavan hevoseni vain hetkeksi, hakeakseni satulahuoneesta loimen sen peitteeksi. Tumppi ei noussut, aika kului. Jossain vaiheessa Hantsu oli ilmestynyt paikalle viltti kädessään ja kahvikuppi toisessa. Kello oli kuulemma kymmenen ja hän oli pistänyt muut tallit jo lukkoon, mutta saisin kuulemma jäädä tänne heppavahtiin niin pitkäksi aikaa kuin halusin. Olin kiittänyt kohteliaasti ja ottanut kahvin vastaan, ja jäänyt sitten yksinäni hämärään talliin.

Kahvit oli juotu aikoja sitten, minulle oli tullut kylmä ja jalkani olivat puutuneet. Tumpin pää oli sylissäni, ja olin hiljaisena pyöritellyt sen harjaa. Sitten minulle oli iskenyt paniikki.
"Tumppi, Tumppi hei… Yritä kerran, kerran vielä? Jooko? Mun takia? Nouse vaan seisomaan, helppo juttu eiks nii, joka päivä olet tähänkin saakka tehnyt, ei oo mitään uutta…"
Vaan ei se noussut. Se oli yrittänyt kerran, sai etujalat suoriksi, mutta takajalkojen ponnistus jäi heikoksi. Sen jälkeen ruunani, rakas ruunani näytti luovuttavan ja asettuvan kyljelleen.

Pitkä hetki kului niin, minä silittäen hevoseni poskea ja toivoen ja rukoillen kaikkia maailman jumalia joita tiesin, mutta joihin en uskonut. Kädet tärisivät, kyyneleet meinasivat tulla, mutta en antanut niiden. Ei, mitään ei oltu vielä menetetty. Tumppi selviäisi. Ihan varmasti.

Vaan hiljalleen hevosen huohotus vaihtui hiljaisemmaksi ja huomaamattomammaksi, hengitys kävi raskaammaksi.
"Ei, ei, älä tee sitä, pliis, yritä, ei…" olin yrittänyt maanitella sitä, ennen kuin tajusin, ettei mitään ollut tehtävissä. Eläinlääkärikin oli sanonut, että todennäköisimmin se ei selviäisi tästä. Lopulta olin joutunut tyytymään kohtalooni. Olin siirtynyt nojaamaan karsinan seinään, nostanut Tumpin raskaan pään syliini, ja kyyneleet silmäkulmissani mutissut sille tarinoita yhteisistä hetkistämme. Siitä, miten se oli kuskannut minua pitkin peltoa ensimmäisellä ratsastuskerralla. Siitä, kun hyppäsimme ensimmäisen esteemme, siitä kun Tumppi palasi tallille ravikärryinensä ilman minua. Siitä, kuinka tavattoman ylpeä olin ollut ensimmäisissä koulukilpailuissa, ja silloin, kun ruuna toimi talutusratsuna tallikaverin lapsille. Siitä, kuinka en edelleenkään ymmärtänyt, miten maastossa vastaan tulevat tukkirekat olivat okei, mutta vihreät roskikset eivät, siitä, kuinka sen piti elää kanssani pitkä elämä, kuinka rapsuttaisin iästä kankeata ruunaa sieltä, mistä se ei itse enää yltänyt. Siitä, kuinka tavattoman rakas se oli, enkä tulisi ikinä unohtamaan sitä. En puhunut ollenkaan siitä, kuinka tämä jäisi meidän viimeiseksi hetkeksemme.

Ja niin nukkui rakas hevoseni pois, nukkui kauas pois ystävä, joka oli ollut rinnallani kymmenen vuotta. Varttia yli kuusi aamulla, viides tammikuuta, lensi maasta tuonpuoleiseen enkeli, jonka sydän oli suuri ja puhdasta kultaa. Jälkeensä jätti vain nyyhkivän omistajan, jonka löysivät aamutalliin tullessaan Crimis ja Kei, edelleen hevosensa pää sylissään, pakkasesta jäiset sormet tiukasti pitkään, tummaan harjaan kietoutuneina, tyhjä katse silmissään. Ei uskonut, että jo kaukana oli rakas ystävänsä, eikä meinannut irti päästää.



Niin syttyi taivaalle uusi tähti, kirkkaista kirkkain, toista vastaavaa ei ole, eikä varmaan koskaan tulekaan.
Muistoissa Wounded Thump, 2004-2017

//harmittaa ihan vietävästi kun kuvalle tapahtui jotain mystistä ja se meni tollaseks rakeiseksi, eikä sitä enää pysty korjaamaan :/ ja, koska olen fiksu, tein Tumpille uudet sivut, vaikkei niistä nyt enää mitään hyötyä ole :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 12 Joulu - 13:51

Voi Tumppia, toivottavasti poitsu voi jo paremmin. Ainakin energiaa näyttäisi olevan. Ja hei, olisiko sulla Emilia tarvetta liikutusavulle Tumpin kanssa? Uskoisin, että se saadaan tarvittaessa järjestettyä. (:

Vaikka aihe ei olisi niinkään positiivinen, on aina virkistävää saada vähän erilaisesta hevosarjesta kertovaa tarinaa. Tätähän se elämä on. Ja ai että, lopetus oli ihana. ♥️
Mutta se oli minun ihana ihme tyyppini, jota silti, kaikista sen oikuista ja viimeaikaisista vaivoista huolimatta rakastin. Niin kovin paljon.

Ihanaa saada sulta päikkymerkintöjä näinkin usein, jes. ♥️
→ Ps. Vähintään 4 tarinaa/kk kirjoittamalla ansaitsee merkin Touhukas. Wink
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
 
Prookkis
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: