PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Maya ja Mini

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3
KirjoittajaViesti
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 31
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Maya ja Mini   Ma 14 Marras - 18:36

First topic message reminder :

Maya on 21-vuotias puoliveritamma. Entisessä elämässään Maya oli mahtava kilparatsu, mutta nykyään se on ihan kokonaan eläkkeellä. Tämä päiväkirja seuraa Mayan uusia seikkailuja täällä Hukkasuolla.

Maya LIN



Mayan kuvan piirsi Anne L


Viimeinen muokkaaja, Reita pvm La 25 Helmi - 12:24, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot

KirjoittajaViesti
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 31
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 29 Marras - 22:19

4: Nuori Pocahontas ratsastaa Mayalla

"Ole hyvä ja laita se tähän."
Maya katseli minua ylpeänä kartio suussaan, eikä sillä ollut aikomustakaan päästää irti. Ruska seurasi tapahtumia kauempana kentällä tehden samalla lumipalloja.
"Päästä irti siitä ja laita tähän. Jos et laita, tontut katsoo!"
"Maya ei saa lahjoja pukilta!" Ruska huusi.
"Ei todellakaan saa! Etkä saa säkään, jos et välittömästi nouse ylös sieltä ja mene tonne reunalle leikkimään. Siellä on hepankakkaa!"

Ruskaa nauratti hepankakka, ja Maya hämääntyi hetkellisesti äänestä niin, että sain kartion sen suusta. Nostin sen aidanpylvääseen, jonne joku oli sen jättänyt, ja josta Maya sen oli varastanut.
"Ja nyt sitte ihan liikkumatta! Isi harjaa!" komensin Mayaa.
Maya totteli. Eihän se yleensäkään levoton hoidettava ollut, ja irti kentällä harjaaminen oli sille melko tavallista. Pidin harjatessani silmällä Ruskaa, joka oli siirtynyt aidan toiselle puolelle lumikinokseen leikkimään.

"Koska mä saan ratsastaa-aa-aa-aa!!" Ruska ulvoi aina välillä, kun leikki kävi tylsäksi.
"Ihan pian! Iskä harjaa Mayaa vielä vähä!" vastasin joka kerta.
Lopulta kuitenkin koitti Ruskan odottama ratsastushetki. Jätin Mayan kentälle riimu päässään ja avasin Ruskalle portin, jottei tyttö taas ryömisi aidan alta. Otin häntä kainaloista kiinni ja nostin - vaan siitä alkoi ulvonta.
"EI EI EI EI!"
Maya nosti järkyttyneenä päänsä ylös ja viuhtoi hännällään.
"Mitä! Ruska ei hevosten kanssa saa huutaa!"
"Mä haluan SATULAN!" Ruska vaati kiukkuisesti.
"Etkä halua! Et sä tarvi satulaa!" sanoin ärsyyntyneenä ja yritin nostaa Ruskaa taas.
"EI!! Mä haluan! Kaikilla muillaki on! Kaikilla kilpailijoillaki on! Noillaki on!" Ruska valitti ja viittoi muutaman maastoon lähtijän suuntaan.

En tiennyt, että Ruska oli oppinut jo niin paljon hevosista, että tiesi satulan kanssa ratsastamisen olevan normaalia. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan hakea satulaa tallista. Ei varsinkaan Ruskaa varten, koska Ruskan kantapäätkään eivät yltäneet satulasiipien yli. Lisäksi tyttö tuntui pysyvän tukevammin hevosen selässä, kun paksu satula ei ollut hevosen ja pienen ratsastajan välissä.

"Nyt on kuule Ruska semmonen juttu, että kaikilla ratsastajilla pitää olla aina kypärä, mutta ei aina satulaa. Sulla on kypärä, ja hieno onkin. Asia on niin, että sä ratsastat ilman satulaa niin kuin oikeat inkkarit, tai sitten sä et tänään ratsasta ollenkaan. Mä en jaksa hakea satulaa tallista asti. Miten on?"
"Ai ratsastaako inkkarit ilman satulaa?" Ruska kysyi silmät suurina.
"Tottakai! Ihan kaikki ja koko ajan!" vastasin.
"Ai Pocahontaskin?" Ruskan silmät sädehtivät.
"Pocahontas ei tain- tai siis joo, varsinkin Pocahontas. No? Saako nostaa?"

Kun Ruska oli hevosen selässä, hän takertui heti Mayan harjaan, niin kuin olin opettanut. Maya puolestaan seisoi rauhassa paikallaan, niin kuin olin myös opettanut. Maiskutin sille, ja se lähti kiertämään kenttää hyvin hitaassa ja varovaisessa käynnissä. Minä kävelin sen vierellä ja pidin Ruskaa toppahaalarin selkämyksestä kiinni.

Ruska alkoi saman tien puhua pälpättää. Sain kuulla yksityiskohtaisen selityksen Disneyn Pocahontasista, jota Ruska katsoi noin kolmesti viikossa nykyään. Ruska aikoi kuulemma myös pitää naamiaissynttärit, kun tulee isoksi, ja aikoo pukeutua Pocahontakseksi. Hiusten värjäämisen mustaksi kielsin, ja kun Ruska oli alata parkumaan, lupasin, että yläkoululaisena saa varmasti värjätä vaikka siniseksi. Ruska jaksoi hienosti ratsastaa ainakin viisi kierrosta ja halusi sitten alas. Aioin viedä Mayan hakaan, mutta tyttö halusikin vielä kävelylenkille - ja ihan yksin kuulemma.

Laitoin siis Mayan riimuun narun ja annoin sen Ruskalle. Katsoimme yhdessä sopivan kävelyreitin: Ruska saisi kävelyttää Mayan tallia kohti ja tulla sitten takaisin. Se oli ihan sopiva lenkki pienelle tytölle ja suurelle hevoselle.
"Sä et sit iskä tuu mukaan", Ruska komensi, "mä oon iso ja meen itte."
"Selvä kuule. Mee ihan itte. Odota kun mä aukasen sulle portin, sä et yllä tohon hakaan..."

Sinne taapersi Ruska, isin pieni meritähdenmuotoinen toppapukuun ahdettu prinsessa. Maya piti liioiteltua turvaväliä pieneen ihmiseen ja kulki kaukana, riimun mitan päässä takavasemmalla. Pidin kaksikkoa silmällä ja siirryin koko ajan Mayan harjasangon kanssa kohti hakaa. Käveltyään ihan tallin viereen Ruska keikahti kumoon liukkailla saappaillaan. Otin jo ensimmäiset juoksuaskeleet mennäkseni apuun, mutta Ruska punnersikin itse kiukuttelematta pystyyn. "EI OTTANU KIPEETÄ!" kaikui pitkin tallipihaa niin, että Maya-raukkakin hätkähti. Se kuitenkin odotteli kaikessa rauhassa, että Ruska lähti taas kävelemään.

Ruska halusi pitää Mayaa kiinni, kun tarkistin sen jalat ennen hakaan päästämistä. Minä kuitenkin päästin Mayan portista. Maya ei yleensä ryntäile, eikä rynnännyt silläkään kertaa, mutta Ruska oli silti liian nuori päästämään hevosta irti. Taas Maya juoksi suoraan Jackalin luokse, vaikka Ruska huusi sen perään.
"Miks Maya menee ton luo?" Ruska kysyi vihaisena.
"Siks ku se on sen kaveri. Meethän säki aina tarhassa vaan sen Matiaksen luo kun mä tuun hakeen, etkä yhtään oo lähdössä kotia."
"Mikä ton nimi on?" Ruska kysyi.
"Se on Jackal, ja se onkin kuule hieno ratsu", sanoin Ruskalle ja pidin hänestä kiinni, kun hän kapusi aidan alimmalle puomille seisomaan.
"Onks seki meidän heppa?"
"Ei, se on yhden tytön heppa."
"Koska meille tulee heppa?"
"Meillä on jo. Tules nyt autoa kohti."
"Mutta toinen heppa Mayan kaveriksi!"
"Mayalla on jo kaverina toi Jackal. Mutta kyllä varmaan joskus tulee toinen heppa."
"Äiti on sanonu ettet sä saa toista hevosta!"
"Vai on äiti sanonu. Sitten ei varmaan tuukkaan toista jos ei äiti anna."
"Voinko mä saada ponin?"
"Joo, saat ponin heti kun mä saan lottovoiton. Jos saat äidiltä luvan."
"Mä haluan sitten valkosen."
"Ai valkosen ponin? Ne onkin hienoja ne valkoset. Voisit semmosen pienen shettiksen ottaa."

Ruskalla riitti hevoskysymyksiä koko matkan satulahuoneeseen ja sieltä autoon.
"Voinks mä huomenna tulla taas ratsastamaan?" Ruska kysyi vielä, kun kiinnitin hänen turvavyötään.
"Et, kun huomenna äiti menee sun kanssa uimaan. Mutta ensviikolla taas pääset, kun osasit niin superhyvin taas olla hepan kanssa."
"Mä meen sitten taas ilman satulaa kerta inkkaritkin menee!"
"Jaahas, se on oikein hyvä. Ilman satulaa on hyvä mennä. Heppakin tykkää."
"Nii. Mä meen ilman. Mä oon Pocahontas, ja Maya voi olla Khan."
"Eiks se Khan ole sen Mulanin hevonen?"
"On, mutta ei se haittaa. Sitten mä voin olla Mulan, kun mä menen satulalla. Sitten toisella kertaa."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 31
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 24 Marras - 13:53

3: Ilkein temppu, jonka Maya osaa

Muutaman haan päässä pihatolla oli poni, ja se poni todella toi itseään tykö. Se tuijotti portilla herkeämättä, kun kävelin hakemaan Mayaa, ja kun me kävelimme yhdessä sen ohitse, se pärski, kuopi ja esiintyi. Mahdoton poni, minä tuumasin, ja taisin sanoa Mayallekin asiasta. Olin onnellinen, ettei Maya ollut samanlainen vempula.

Muutaman päivän seurasimme ponin showta lähinnä huvittuneena, mutta pian jämähdinkin Mayan kanssa keskelle tallipihaa huuli pyöreänä. Hevoseni nosteli häntäänsä, värisytteli turpakarvojaan ja otti sivuaskelia korvat pystyssä kuin citykanilla.

Otin Mayan puhutteluun. Sanoin sille, ettei vanhemman naisen ole sopivaa vokotella nuoria miehiä, tai siis oikeastaanhan se poni oli vielä ihan vastasyntynyt varsa Mayaan verrattuna. Kerroin, miten vaarallista lasten hankkiminen Mayan iässä on, ja että minä en ainakaan alkaisi isäksi Ruskan ja Mayan itsensä lisäksi vielä jonkin poni-isän varsalle. Uhkailin Mayaa pakkosterilisaatiollakin jonkin verran, ja päätin puolen tunnin saarnani muistaakseni kiristämiseen: jos Maya harrastaisi irtosuhteita, laittaisin sen sisäoppilaitokseen johonkin ratsastuskouluun, eikä sillä olisi enää ikinä asiaa pois, paitsi ehkä laitumelle, ja viikkorahaa uusiin loimiin sun muuhun ei varmasti tulisi.

Maya ei piitannut palopuheestani, onhan se hevonen. Sen sijaan se keskittyi kumisukaan, jolla samalla vuoroin hieroin sen lapoja ja vuoroin pökin terävästi sen kaulaa saadakseni viestini paremmin perille.

Kun Maya oli hierottu ja kun sille oli tarpeeksi huudettu, nostin pitkästä aikaa satulan sen selkään. Silloin meidän luoksemme käveli joku tallityyppi, jonka kanssa en ollut koskaan aikaisemmin puhunut. Moikkasin sisäänpäinkääntyneen vaimeasti ja tarjosin Mayalle päähän suitsia, joita se ei tänään ollenkaan halunnut.

"Ootko sä huomannut, että meidän hevosilla on meneillään jotain?" tyyppi sanoi.
"Ai jaa, öö, en, mikä sun hevonen olikaan?"
"Timi."
"Kuka Timi?" kysyin vieläkin ihan pihalla.
"Se on se ruskea poni pihatolla. Mä olin tossa kentällä sen kanssa, kun sä toit Mayan tänne asumaan."
"Ai se! Joo, oon mä huomannut, että niillä on jotain meneillään. Me just keskusteltiin Mayan kanssa siitä."

Sain Mayan satulavyön kiristämiseen ja suitsimiseen apua Kicsiltä, joka siis oli Timin omistaja. Puimme poniemme rakkaussotkuja kunnes lähdin ratsastamaan Mayalla pitkästä aikaa.

Kentällä ponnistin Mayani selkään ja työnsin jalat jalustimiin. Sitten en tehnyt mitään pitkään aikaan. Maya odotti kauan ennen kuin alkoi huokailla ja vaihdella painoa takajalalta toiselle. Silloinkaan en vielä tehnyt mitään. Vasta kun huokailu loppui ja Mayan kärjistään harmaantuneet korvat kääntyivät minun suuntaani, nojasin ihan aavistuksen eteenpäin. Silloin Maya alkoi marssia kohti kaviouraa. Ura lähestyi hitaasti, aina vain se oli lähempänä, enkä edes ajatellut kääntymistä kumpaankaan suuntaan. Kun Maya alkoi nostaa niskaansa ylös korvat tanassa saadakseen jonkinlaisen vihjeen, nojasin hieman vasemmalle, jolloin Maya sujahti helpottuneena kaviouralle vasempaan kierrokseen.

Siinä kävellessämme kokosin ohjat. Jotkut valmentajat opettavat, että ohjastuntuma pitäisi tuntua siltä kuin kummankin ohjan päässä olisi täysi maitopurkki. Minä olen huomannut, että parempi ohjastuntuma ainakin meidän Mayan kanssa on, jos tuntuu siltä kuin kummankin ohjan päässä olisi täysi tulitikkuaski. Eikä Maya ole edes mitenkään erityisen herkkä suustaan, kun vertaa kaikkiin muihin hevosiin, joilla olen saanut ratsastaa.

Maya tiesi, etten pyytäisi siltä mitään ennen kuin se keskittyisi täysin minuun. Se tiesi myös, ettei se saa tehdä ratkaisuja omin päin. Uraa kohti käveleminen vailla tietoa siitä, kumpaan suuntaan pitää kääntyä, ahdisti Mayaa aina näiden kahden seikan takia. Siksi se teki mitä vain, jotta kertoisin sille, mitä sen pitäisi tehdä. Samalla se luotti siihen, etten vaatisi siltä liikaa, toisin kuin kymmenen vuotta sitten, kun uskoin meidän molempien jaksavan mitä tahansa ja pystyvän mihin vain. Maya siis hakeutui luottavaisesti kuolaimelle ja polki takajaloilla hienosti runkonsa alle heti, kun keräsin ohjat. En olisi itsekään uskonut sitä eläkeläishepaksi, jos en tietäisi sen hyytyvän raskaissa hommissa nykyään heti ja kipuilevan nivelistään, jos se jäisi hetkeksi vaille säännöllistä kevyttä liikuntaa.

Mayan kaltaista hevosta olikin ilo ratsastaa. Oli helppoa saada se tekemään sen verran, mitä minä osasin ratsastaa. Tiesin sen osaavan enemmänkin, mutta minä en osannut pyytää. Siksi sen päivän ratsastuksemme oli helppo homma Mayan tasoiselle ja ikäiselle hevoselle: maltillista ravailua kunnon ylläpitämiseksi, kohtuullisia taivutuksia paikkojen venyttämiseksi ja hieman laukkaa uralla minun viihdyttämisekseni. Ratsastus loppui niin kuin oli alkanutkin: pysäytin Mayan keskelle kenttää ja annoin sen olla niin kauan, että se ensin ahdistui, sitten rauhoitti itsensä ja lopulta kiinnitti kaiken huomionsa minuun. Silloin laskeuduin sen selästä ja silitin ja hieroin sen kaulaa ja niskaa. Maya pyyhki takkini hihaa turvallaan ja antoi minun ottaa kiinni toisesta ohjastaan. Lähdimme yhdessä takaisin, jotta voisin harjata Mayan taas.

Kun poistuimme kentältä, meitä lähestyi Timi emäntineen, eikä poni jäänyt meiltä huomaamatta. Se oli tulossa ratsastukseen kentälle ja alkoi saman tien temppuilla, jotta tammani huomaisi, millainen suuri uros se oikein oli. Ja huomasihan Maya! Vaikka Kics hillitsi poninsa niin tehokkaasti, kuin siinä tilanteessa vain voi, vastasi mummotammani iloisesti tervehdykseen. Se alkoi kulkea kummallista pohkeenväistönomaista liikettä kiertäen minut niin, että yhtäkkiä sillä oli peppu menosuuntaan ja pää kentälle päin. Yllättyneenä tiukensin otettani ohjista, maiskautin tammalle ja läpsäytin sitä kevyesti lapasellani kylkeen: menköön koko kierroksen, kun kerran lähti ohittelemaan. Ja ellei se Mayalle riittäisi, ajaisin sitä vaikka kymmenen kierrosta. Minun hevoseni ei saa ryppyillä, vaan sen pitää käyttäytyä aina hyvin. Sitähän hoitaa välillä kolmivuotias kakara!

Yhden kokonaisen kierroksen mittainen ihmeellinen takaosakäännös ympärilläni riitti Mayalle sillä kertaa. Katsoin, miten Kics nauroi huiviinsa taluttaessaan pomppivaa poniaan. Poistuimme mahdollisimman nopeasti paikalta. Jos Maya alkaisi oikeasti temppuilla, ei sitä pideltäisi kenenkään ihmisen voimilla, onhan se hevonen. Onneksi Maya päätti, että flirttailu riittää, ja seurasi minua mielellään.

Jouduin siis jatkamaan ennen ratsastusta aloittamaani saarnaa. Kun otin Mayalta varusteet pois, tarkastin sen kaviot ja harjasin sitä muodon vuoksi, motkotin sille koko ajan. Tuskailin sille siitä, että trakehnerithan ovat ihan villihevosia, ja että Mayasta kasvaisi mielipuoli, jos en hankkisi sille kallista hevoseksperttiä tai -kouluttajaa. Väitin, että muut tammat nauraisivat Mayalle, jos se jatkaisi tuollaista menoa vielä, ja että osa oreistakin nauraisi, ja vielä tammoja äänekkäämmin. Ruskan en enää ikinä antaisi ratsastaa Mayalla, kun se olisi melkein tappajahevonen pian, jos jatkaisi valitsemallaan tiellä. Kerroin Mayalle epäilyni siitä, että sillä saattaa mahdollisesti ehkä olla aivokasvain, joka tekee siitä tuollaisen hullun.

Lopulta päätin jäkätykseni haan portilla, kun päästin Mayan takaisin ulos. Olin lietsonut itse itseni hysteeriseen tilaan ja olin jo melko varma, että Maya muuttuisi vihaiseksi ja joutuisin lopettamaan sen. Kun tammani kuitenkin asettui tuttuun tapaan Jackalinsa viereen, muistin, että kyseessähän oli tosiaan vain Mayan tekemä hidas takaosakäännös, jonka aikana se koko ajan väisti minua ja pysyi niin lähellä minua, etteivät edes ohjat kiristyneet. Ehkä minä selviytyisin Mayan kanssa, jos sellainen oli kerran kaikkein ilkein mahdollinen temppu, jonka se osasi. Ruskakin selviytyisi sellaisesta Mayan kanssa, vaikka Ruska oli vasta kolme.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 520
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 17 Marras - 21:12

Hei Reita ja tervetuloa vielä tänne foorumillekin! Smile
Voi apua miten aktiivisesti oot jo mukana, eihän tässä ehdi edes kommentoimaan välissä. Koulu häiritsee harrastuksia ja niin poispäin.

1: Maya muuttaa taas uuteen kotiin

Ai että, mä nautin suunnattomasti tällaisesta vähän deepimmästä tarinoinnista. Etenkin ao. kohta kuulostaa harvinaisen tutulta..
Pakenin kauhuissani paikalta. Niitä oli joka puolella! Tallissa niitä oli ainakin seitsemän, satulahuoneen ovella kaksi, täällä kaksi, ratsastamassakin oli muutama - kaiken maailman heppatyttöä ja ponipoikaa! Ja kaikki olivat varmasti nähneet netistä, että minulla oli satavuotias hevonen, ja kaikki kävisivät haukkumassa Mayaa ja yrittäisivät puhua minulle jotain ja minä en osaisi vastata niille mitään ja kuolisin ja perheeni joutuisi myymään Mayan ja Maya kuolisi!

Muiden henkilöiden mukaan ottaminen ja etenkin dialogit elävöittävät mukavasti tarinoita. Tottahan se on, että tän kokoisella hevosmäärällä kyllä populaa pyörii maisemissa.
Mä jään innolla seurailemaan, miten Reita ja Maya sopeutuu.

Toiseen tarinaan vastaan asap.

-----

2: Maya on lumisotaa

Lämmittää sydäntä kuulla, miten hyvin olette sopeutuneet Hukkasuohon. Maya onkin todella mielenkiintoinen persoona - enpä ole ennen kuullut hevosesta, joka noutaisi keppiä tai leikkisi lumisotaa. Ootte jotenkin todella suloinen pari. Hauskaa, miten iäkkäämpikin hevonen voi olla niin pirteä ja leikkisä luonteeltaan. Ihana Maya ♥
Se yritti nykiä minua toppatakin hupusta mukaansa, ja kun en tullut, se tuhahti mielenosoituksellisesti ja oikein pyyhkäisi minua hännällään mennessään.

Tykkään näistä, näitä lisää. Smile
Ps. apua, ihana nimi tuo Ruska!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 31
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 16 Marras - 15:10

2: Maya on lumisotaa

"Hakeeko se keppiä? Oikeesti?" Kirstu ihasteli, kun Maya ravasi kentällä luminen paksu oksa suussaan minua kohti. Hevoseni oli aivan selvästi hyvin ylpeä itsestään, enkä minä muuta voinut kuin nauraa sen pollealle olemukselle.
"Ei todellakaan hae", nauroin, "en mä tiedä, miksi se nyt niin tekee!"
Maya antoi lumisen oksansa, kun tartuin siihen, ja singahti innokkaasti sen perään, kun paiskasin sen taas niin kauas kuin jaksoin. Lumiklönttejä lenteli melkein silmiini asti, kun se paineli menemään kuin koiranpentu. Tamma kaivoi kepin hangesta, ravasi sen kanssa vähän häntä pystyssä, mutta ei enää tuonut aarrettaan minulle.

Viihdyin jo Hukkasuossa, vaikka aikaa oli kulunut vain pari viikkoa. Olin sanonut lopulta suoraan kaikille, että haluan tilaa hengittää, eikä kukaan ollut pahastunut. Olin saanut ihan itse lähestyä ihmisiä omaan tahtiini, ja nykyään jo jotkut viettivät aikaansa minun ja Mayan kanssa. Olin tutustunut muihin hevosiinkin jo, ja Maya viihtyi ja hassutteli ihan kuin kotonaan.

"Onks sunkin kylmä? Mennäänkö maastoon?" Kirstu kysyi.
"En mä tule. Siellä on liukasta ja me ei voida kun kävellä Mayan kanssa, niin kannattaa varmaan pyytää joku muu. Mutta jos sä joskus haluat mennä vaan hitaasti, niin sitten me tullaan."
"Ai niin... Mutta mun olemus jäätyy nyt! Mä menen sisälle, nähdään."

Maya pärski iloisesti ja väisti notkeasti, kun heitin sen päälle pakkaslunta. Se hirnui röyhtäysmäisen matalasti, kun juoksin sitä kohti ja tuuppasin sitä kaulasta ennen kuin yritin pakoon. Sitten se tavoitti minut laukka-askeleella ja puski yläselkääni niin, että kaaduin. Kun potkin maasta sen päälle lunta, se ravasi pakoon häntä lippuna perässään, ja tuli hetken kuluttua tarkistamaan vointini, kun en noussutkaan saman tien ylös. Annoin sen auttaa minut seisaalleni takertumalla sen harjaan samalla kun kampesin itseäni ylös. Maya puhisi tyytyväisenä ja tuuppi käsivarttani. Tönäisin sitä yhtäkkiä uudelleen ja pakenin. Minun paras kaverini!



Kun olimme riehuneet itsemme hikeen (tai siis ainoastaan minut), luovutin kentän seuraavalle. Ehkä joku halusi oikeasti ratsastaa, eikä välttämättä arvostaisi minun ja Mayan... ...liikuntahetkeä?
"Ei kerrota niille, että me ei ratsasteta paljoa", supatin Mayalle viedessäni sitä takaisin hakaan, "ei niiden tarvi kaikkea sustakaan tietää. Sä olet mysteerinainen! Hei hei hei mysteerinainen, odota siinä vielä hetki niin isi katsoo sun kaviot ennen kun sä menet..."
Lopulta mysteerinainen sai mennä hakaansa syömään päiväheiniä. Se yritti nykiä minua toppatakin hupusta mukaansa, ja kun en tullut, se tuhahti mielenosoituksellisesti ja oikein pyyhkäisi minua hännällään mennessään.

Minäkin lähdin tallikämppään lämmittelemään ja kahvia juomaan. Etsin autiota nurkkaa, ja istuin sille reunalle, jolla oli vähiten ihmisiä.
"Melkein kahvit läikkyy!" Crimis torui.
"Ei se mitään! Mä ja Kirstu oltiin Mayan kanssa kentällä varmaan tunti!"
"Oho, mitä te teitte? Kouluratsastusta?"
"Lumisotaa!"
"Te oote erikoisia..."

Kun oloni oli taas lämmin, en malttanut pysyä poissa ulkoa Mayan luota. Se ravasi portille, kun kilisyttelin hakaa. Olisin tarjonnut sille omenaa, mutta en uskaltanut, koska Jackal tulla porskutti sen perässä. Jackal oli komea, ja ravasi niin kuin paraatihevonen, mutta ei mikään hevonen ollut minun mielestäni Mayan veroinen. Silitin kumpaakin hevosta. Jackal suvaitsi tarjota kaulaansa taputettavaksi, mutta Maya puski koko päänsä mahdollisimman lähelle ja syliin asti. Sitä piti vatkata alaleuasta, väännellä korvista ja hieroa silmien ympäriltä. Se halusi, että sitä kirputetaan niskasta ja rapsutetaan otsasta, pussaillaan turpaan ja nipistellään ylähuulesta. Maya jäi vielä palleroitavaksi, kun Jackal kyllästyi ja siirtyi heinäkasalle katsomaan, millaista ruokaa löytäisi.

"Mun pitää mennä hakemaan Ruska päiväkodista ja sitten kauppaan ja laittamaan ruokaa", mumisin Mayalle. "Sä et syö semmosta ruokaa, älä innostu. Meillä on tänään soijaburgereita, ja sulla on illalla varmaan jotain kauraa. Tädit ja sedät hakee sut sitten muutaman tunnin päästä taas sisälle, ja mä tulen huomenna heti töiden päälle katsomaan sua. Voidaan vaikka ratsastaa. Tai jos sä et halua, niin voidaan mennä lenkille. Huomiseen, Maya. Heippa Jackal! Haloo, Jackal! Heippa!"

Katselin vielä hakojen suuntaan, kun ajelin autolla tallin ohitse kotiinpäin. Haassa oli kaksi tummaa tyytyväistä hevosta, jotka rapsuttelivat toisiaan harjantyvistä. Alkoi sataa lisää lunta.


Kuvan line: Tea, muu minä
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 31
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 14 Marras - 18:37

1: Maya muuttaa taas uuteen kotiin


Peruutin autoa ja heppavaunua superhitaasti, jotta osuisin Hukkasuon pihaan, enkä pihaa reunustavaan ojaan. En ole rallikuski, enkä muukaan kuski, ja vihaan kaikkien vaunujen vedättämistä! Peruutukseni kuitenkin onnistui loisteliaasti, joten kehtasin morjenstaa tallista kurkkivaa monipäistä ihmismassaa nyökkäyksellä. Maya ryskäsi melko maltillisen ärtyneesti kopissa, ja jätin sen sinne etsiäkseni jonkun henkilökunnan jäsenen.

"Hei, mä olen Reita, missä-" aloitin ensimmäiselle vastaantulijalle.
"Hei! Kiva! Mä olen Emilia. Sä olet uusi täällä, tai ainakaan mä en ole nähnyt sua ja mä olen täällä aina, mutta haluaisitko sä harjata mun kanssa Hallaa? Halla on mulla ylläpidossa!"
"Öö, en! Tai siis, haluaisin, mutta mulla on Maya, tai siis mulla on hevonen tuolla kopissa odottamassa."
"Aa, sä oot SE!" sanoi joku toinen nuori nainen.
"Kuka se?" Emilia kysyi.
"Se Uusi Tyyppi joka tulee tänään. Sillä on joku vanha tamma, me katottiin eilen kuvia toimistolla."
"Mayahan ei ole tamma! Ei kun vanha!" puolustin hevostani.
"Mä luulin et se on yli parikymppinen! Mutta mene tonne, siellä noi osaa auttaa sua. Mä olen muuten Kirstu."

En voinut enää sanoa mitään Mayan ikäasioihin, joten marssin käytävälle kerääntyneen väkijoukon läpi sen Kirstun osoittamaan suuntaan kohti tyyppejä, joihin hän oli viittilöinyt. Sairaasti porukkaa! Välttelin katsekontaktia kaikkien kanssa ja onnistuin tavoittamaan Crimiksen, joka oli kuulemma tallin emännän pikkusisko. Sain vielä kerran sanottua kuka olen.

"Ai hyvä! Meillä on Mayalle karsina valmiina, kyllä sitä on odotettu! Mutta varmaan laitat sen vielä ulos tähän aikaan, että se saa jaloitella? Tulepas katsomaan, täällä on sille täksi päiväksi haka, niin keksitään sitten joku pysyvä tarhasysteemi ajan kanssa."
"...joo"
"Sattuipa kiva päivä teidän muutolle! Ei ole liian kuuma kopissakaan. Tossa on toi haka, Maya joutuu nyt olemaan yksin tänään. Mutta haluatko sä apua sen viemisessä tai tavaroiden purkamisessa?"
"En! Tai siis ei kiitos, ei meillä ole paljoa tavaraa, menee kertakantamisella."
"No hyvä! Niitä kamoja voi viedä siihen satulahuoneeseen, se oli siinä mistä me lähdettiin. Jos et muista enää, niin kyllä joku niistä tyypeistä kertoo. Hei Max! Ja Kevin! Mutta kun olet Reita valmis, niin taukotuvassa on kahvia ja teetä ja jotain keksiä. Tule sinne sitten! Max kuule -!"

Pakenin kauhuissani paikalta. Niitä oli joka puolella! Tallissa niitä oli ainakin seitsemän, satulahuoneen ovella kaksi, täällä kaksi, ratsastamassakin oli muutama - kaiken maailman heppatyttöä ja ponipoikaa! Ja kaikki olivat varmasti nähneet netistä, että minulla oli satavuotias hevonen, ja kaikki kävisivät haukkumassa Mayaa ja yrittäisivät puhua minulle jotain ja minä en osaisi vastata niille mitään ja kuolisin ja perheeni joutuisi myymään Mayan ja Maya kuolisi!

Kuljetusautolla supisin hevoselleni "nyt Maya selkä suoraksi" ja ravistelin sen riimunarua saadakseni sen tulemaan vaunusta ulos kuin sotaratsu, eikä kuin vanha työhevonen. En tiedä, minkä näköisesti se tuli ulos, mutta kiltisti ainakin. Pää pystyssä ja korvat villisti pyörien se seurasi minua kohti hakaansa. Se oli valpas, mutta luotti vankasti siihen, etten minä sitä kovin kamalaan paikkaan veisi. Tamma sujahti hakaansa kiltisti ja minä jäin portille katselemaan sitä ahdistuneena mutta ylpeänä.

Minun Mayani ravasi haan ympäri yhden, kaksi, kolme kertaa. Sitten se kulki pää matalalla haistellen alueensa keskiosat. Välillä se pysähtyi tarkkailemaan ympäristöään, mutta aina minuun vilkaistuaan se jatkoi tutkimistaan. Melko pian se kuitenkin väsähti ja siirtyi kurkottelemaan aidan ylitse voidakseen tehdä tuttavuutta viereisen haan kirjavan hevosen kanssa. Katselin sitä apaattisena ja kaipasin kotiin Mêl Sereniin ja hajonneen talliporukan luokse. Lopulta minun oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä ja kantaa Mayan vähäiset romut satulahuoneeseen.



Laiskuuttani  nostin kaiken mahdollisen kiikkerästi satulan päälle. Mayalla on satulan lisäksi suitset, terapiavyö ja sangollinen kaiken maailman harjoja ja varariimuja. En nähnyt paljoa satulan ja sangon takaa, joten olin kompastua tallin matalaan kynnykseen. Joku kuitenkin otti sangosta kopin ennen kuin se mäjähti käytävälle. Tämä farkkuihin ja paksuun toppatakkiin verhoutunut joku sanoi vain "moi, mä autan sua vähä" ja kantoi sankoni satulahuoneeseen. Ennen poistumistaan hän sanoi olevansa Max. Minä sanoin olevani Reita, emmekä me puhuneet mistään muusta.

Päätin kokeneeni riittävästi sosiaalisesta kanssakäymisestä johtuvia mielenjärkytyksiä yhdelle päivälle, joten en edes aikonut jäädä istumaan tallin yhteiseen pullakahvitutustumishetkeen. Päätin vain käydä siellä, ettei minua pidettäisi ihan mielipuolena, ja sitten tulla äkkiä pois, ettei minusta tulisikaan mielipuolta. Pahin pelkoni olisi, että taukotuvassa olisi iloinen puheensorina, joka lakkaisi heti, kun minä tulisin. Onneksi niin ei käynyt: kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota muuten kuin nyökätäkseen. Ilmeisesti ainakin jo näytin  mielipuolelta, tai sitten ahdistunut aurani piti kaikki omissa puuhissaan. Vaihdoin muutamien tyyppien kanssa muutamia satunnaisia sanoja, niin kuin hyviin käytöstapoihin kuuluu, ja lähdin katsomaan vielä Mayaa.

Maya tuli haan portille vastaan niin kuin olisi tarhaillut samassa paikassa aina. Se laski päänsä portille, että sain hierottua sen korvia. Se oli lämmin ja tyytyväinen muutamassa pakkasasteessa tarhaillessaan.

Hätkähdin, kun Crimis tervehti minua selkäni takaa, mutta Maya ei tapansa mukaan laukannut korvat luimussa mielenosoituksellisesti pois opettaakseen minua rauhallisemmaksi.
"No hei", vastasin tervehdykseen ja rapsuttelin Mayaa leuasta jotain tehdäkseni.
"Sehän on hieno hevonen, arvokkaasti harmaantunut silmien ympäriltä."
"Mä tunsin Mayan jo kun me oltiin molemmat lapsia."
"Kuule, ei ne enää huomenna hukuta sua kysymyksiin", Crimis hymähti.
"Hyvä! Mä en muista kenenkään nimeä! Ne näyttää kaikki samalta! Teitä on niin monta! Mun ei olisi ikinä pitänyt tulla tänne! Miksi mulla edes on hevonen? Kaikki vihaa Mayaa aina" valitin kaiken kerralla, kun en voinut kesken lopettaakaan.
"Ensimmäinen päivä ei oo helppo. Kyllä sä tänne sovit. Eikä kukaan vihaa Mayaa, eihän kukaan edes tunne sitä vielä. Asioilla on tapana järjestyä. Mä menen hakemaan hevosia sisälle. Sä voit tulla mukaan, jos sä haluat."
"Mä jään tänne. Kiitos. Mä en jaksa puhua. Ens kerralla sitten."

Vielä puoli tuntia synkistelin haan portilla, ja vaikka ihmisiä kulki edestakaisin, kukaan ei tullut häiritsemään minua. Samaan tahtiin, kun varpaani alkoivat jäätyä, minä aloin ajatella toisin. Ehkä en kuolisi: ehkä oppisin väistämään kaikkia muita ja kaikki minua, niin että saisin rauhassa opetella muiden nimet. Ehkä löytäisin kavereita joskus, ja Maya löytäisi jonkun kivan hepan, jonka kanssa hirnuskella. Kun en enää tuntenut varpaitani, tunsin oloni täysjärkiseksi ja talutin Mayan sisään yöksi.


//edit: minulla on Mayasta kuva kesken. Pää tuli valmiiksi, joten lisäsin sen tänne. Linen teki tea, muu on minun.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 31
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Maya ja Mini   Ma 14 Marras - 18:36

Maya on 21-vuotias puoliveritamma. Entisessä elämässään Maya oli mahtava kilparatsu, mutta nykyään se on ihan kokonaan eläkkeellä. Tämä päiväkirja seuraa Mayan uusia seikkailuja täällä Hukkasuolla.

Maya LIN



Mayan kuvan piirsi Anne L


Viimeinen muokkaaja, Reita pvm La 25 Helmi - 12:24, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Maya ja Mini
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 3 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Hukkasuo :: Tallipäiväkirja-
Siirry: