PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Maya ja Mini

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Maya ja Mini   Ma 14 Marras - 18:36

First topic message reminder :

Maya on 21-vuotias puoliveritamma. Entisessä elämässään Maya oli mahtava kilparatsu, mutta nykyään se on ihan kokonaan eläkkeellä. Tämä päiväkirja seuraa Mayan uusia seikkailuja täällä Hukkasuolla.

Maya LIN



Mayan kuvan piirsi Anne L


Viimeinen muokkaaja, Reita pvm La 25 Helmi - 12:24, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot

KirjoittajaViesti
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Su 13 Elo - 10:35

26: Minin ensimmäinen kouluratsastusvalmennus

No johan jouduitte rääkkiin, aivan loistavaa! Kouluratsastus voi toden totta olla tuskaa, hikeä ja kyyneliä. Mutta siitä se lähtee ja hyvä tulee, kun vaan jaksatte treenata. Wink

Erinomaista tekstiä jälleen kerran, jes. Kaunistelematonta ja helposti ymmärrettävää kuvailua, joka pitää otteessaan ja tuo tekstin eloon.

Suosikkikohta:
Lähiratsastuskoulun opettajan eläköitynyt Riitta-äiti oli ankara ja vihainen täti johtuen osin hänen särkevästä lonkastaan ja osin minun ja Minin surkeasta yhteistyöstä. Kenelle tahansa muulle tädille olisin raivostunut ja ratsastanut tiehensä, mutta en tälle, joka harmaantuneet hiukset tiukalla poninhännällä osoitteli käsiäni raipalla ja laittoi meidät ravaamaan, vaikka henki ei meinannut enää kulkea kummallakaan. Tälle tädille en toden totta raivonnut - tälle maksoin, jotta hän raivoaisi minulle
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 12 Elo - 22:16

26: Minin ensimmäinen kouluratsastusvalmennus

"Tasaisempi ohjastuntuma! Älä heiluttele niitä käsiä! Keskity nyt vaan siihen, että pidät ne kädet paikallaan! Äläkä roikota ranteita noin löysinä! Nyt ei ole ratsastusta tuo! Nyt sä istut vaan jalat kahta puolin hevosta! Ulko-ohja nyt heti yhtä hyvälle tuntumalle kun sisäohja! Unohda ne jalat vielä, kunhan ne ranteet ei ole enää makaronia, keskity nyt vaan yhteen asiaan!"

Lähiratsastuskoulun opettajan eläköitynyt Riitta-äiti oli ankara ja vihainen täti johtuen osin hänen särkevästä lonkastaan ja osin minun ja Minin surkeasta yhteistyöstä. Kenelle tahansa muulle tädille olisin raivostunut ja ratsastanut tiehensä, mutta en tälle, joka harmaantuneet hiukset tiukalla poninhännällä osoitteli käsiäni raipalla ja laittoi meidät ravaamaan, vaikka henki ei meinannut enää kulkea kummallakaan. Tälle tädille en toden totta raivonnut - tälle maksoin, jotta hän raivoaisi minulle. Mini hikosi ja minä hikosin, naamaa punoitti kuumasta ja turhautumisesta, mutta leukaperät kireinä korjasin yhä uudelleen pelkkää ohjasotettani, joka oli vielä kahdenkymmenenkin minuutin ratsastuksen jälkeen yhä kuulemma hirvittävä. En valittanut, enkä edes huokaissut tai irvistellyt, koska minä olin päättänyt vielä joskus rasastaa omalla hevosellani sen sijaan, että istuisin vain sen selässä.

"NO NYT SE KUUNTELEE OHJAA!" rääkäisi opetajamme yhtäkkiä, ja minä todella tunsin eron. Annoin Minille lisää kaasua pohkeilla, ja uusi opettajani löi piiskalla omaa saapastaan niin että kajahti, ja määräsi minut istumaan satulaan niin kuin pylly olisi siihen liimattu. Minin selkä pyöristyi ylöspäin, ja sen tanakka kaula vaahtosi niin, että ohjissa oli sen erittämää kuraa sormiini asti. Yritin pitää yllä ilmeisen kelvollista ohjastuntumaani ja istua tiukasti satulassa.

Sain nauttia etäisesti ratsua muistuttavan Minin menosta kokonaista kolme kierrosta ratsastuskoulun tilavan kentän ympäri ennen kuin kuului uusi komento: "HIDASTA KÄYNTIIN, ÄLÄKÄ HERRAN TÄHDEN PÄÄSTÄ SITÄ PONIA VIELÄ OHJAN JA POHKEEN VÄLISTÄ!" Niin minä siis tein parhaani mukaan. Tuntui kuin olisin yrittänyt saada Minin etupäätä hidastamaan enemmän kuin sen takapäätä, jotta se pysyisi selkä pyöreänä. Pidin Minin omaan makuuni ihan liian tiukalla ohjastuntumalla ja kannustin sitä kävelemään hyvin reippaasti. Uusi opettajani painoi piiskansa kärjen Minin pyllyä vasten ja eteni puolijuoksua vierellämme käskien meitä kävelemään vielä reippaammin. "Sanoin, että mene KÄYNTIÄ! Älä anna sen laahustaa!"

Aika pian kävelimme itse. Marssitin Miniä sellaista tahtia, että hengästytti, ja ainakin viikon mittaisen marssin jälkeen sain luvan kävelyttää hevosta pitkällä ohjalla, vähän rennommin. Silti meitä kiellettiin ankarasti laahustamasta, ja me tottelimme, Mini peläten piiskaa ja minä huutoa.

Kun pysähdyimme keskelle kenttää, Mini oli kuin Spirit ratsukoulutuksessa siinä samannimisessä elokuvassa, jota aina lapsena katseltiin. Se puuskutti kaula pitkällä, pää melkein maassa asti ja kaikki jalat harallaan. Minä annoin ohjien pudota sen kaulalle ja nojasin sen niskaan. Pyörrytti, oksetti ja hikoilutti. Taputin hevoseni kaulaa ja potkin jalkani vapaiksi jalustimista. Sitten laskeuduin, ja jalkani olivat kuin keitettyä spagettia. Oli pakko nojautua hevosen kylkeen, kun mikään lihas ei enää totellut.

"Noni. Jutellaas vähän samalla kun laitat sen hevosen valmiiksi", luokseni ehtinyt opettajani tokaisi kuuluvalla äänellään.
"Jooh", myöntelin läkähdyksissä ja lähdin ontumaan kohti parkkipaikkaa neliraajahalvaantunutta Miniä perässäni vetäen.
"Teidän suurin ongelma on se, ettet sä ikinä vaadi siltä hevoselta tarpeeksi", Riitta sanoi tiukasti.
"Mä luulin, että suurin ongelma on se, etten mä osaa vielä ratsastaa."
"Se kans. Mutta oikeasti. Tiedätkö ihmisiä, joilla on pieni koira, ja ne pienet koirat saa tehdä mitä vaan, koska omistaja aina sanoo, että no kun ne on niin pieniä. Sä oot samanlainen. Minin ei tarvi osata mitään eikä mennä kunnolla, kun se on niin paksu ja kylmäverinen."
"...kun ei se osaa", väitin heikosti.
"Osaapa. Kyllä se nyt herranjumala on ratsukoulutettu. Nämä on perusasioita mitä me käydään. Sen ei ole vaan tarvinnut tehdä mitään sun kanssa, niin eihän se halua. Siinä on kova työ, että sillä voi tehdä muutakin kuin mennä maastossa. Vai haluatko sä ikuisesti vaan kävellä rinkiä sillä?" opettaja tiukkasi, kun sidoin Minin trailerin kylkeen kiinni.
"No en todellakaan halua!"
"No niin. Tehdään siis niin, että tulette takaisin ensiviikolla ja jatketaan. Ja siihen mennessä lopetat tupakanpolton, koska eihän tommosesta mitään tule että nuori ihminen on ihan hengetön parin kierroksen ravaamisen jälkeen", opettaja sanoi tomerasti.
"Tupakanpolton?" ihmettelin riisuessani Miniltä suitsia.
"Niin. Sitten sillä rahalla ostat uudet kuolaimet. Nämä katkeaa suuhun millä hetkellä hyvänsä. Voit ihan tavalliset nivelet ostaa aluksi. Ei ne maksa paljoa."
"...okei."

Seisoin hetken Minin suitset käsissäni ja katsoin Riitan perään. Sinne se meni, harmaa poninhäntä viuhuen, ja katosi talliin katsomatta kertaakaan peräänsä tai edes sanomatta hei. Mikä hevosnainen!

Mini oli niin väsynyt, että nuokkui, kun harjasin siitä pahimmat löntit pois ja tarkastin sen kaviot. Se ei edes piitannut, kun kiskoin sille loimen selkään, vaikka yleensä se ravistelee itseään ja heiluttelee päätään. Traileriin se vaappui heiveröisesti kuin lavantautinen, eikä edes syönyt heiniä verkosta, vaan alkoi lepuuttaa päätään verkkoa vasten. Silitin sen poskea ennen kuin suljin trailerin ovet ja istuin autoon kyyditäkseni Minin takaisin kotiin Hukkasuohon. Mitenhän meidän vielä käy Riitan kanssa?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 5 Elo - 20:59

25: Annetaan puoliylläpitoon maailman kiltein hevonen

Mielenkiintoinen aloitus, herätti heti uteliaisuuden. Ei ehkä saisi olla vahingoniloinen, mutta kyllä hymyilytti. ↓
Vitsit, kun olisi oikein pitkä raippa. Tai taikavoimia.

Voisin oikeastaan copypastettaa tähän melkein koko tekstin, niin loistavia ilmauksia siellä oli tasaisesti alusta loppuun. Kaikista eniten tykkäsin kappaleesta, joka alkaa Reitan ja Kirstun lyhyen dialogin jälkeen. Suorastaan ihmeellistä, miten erilaisia hevosia tähän talliin mahtuu. Kun nyt katsoo vaikka juurikin Miniä ja Khalia.. Very Happy

Pidetään peukkuja, että löytyy apukäsi, ja hyväkin vielä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 31 Heinä - 10:26

25: Annetaan puoliylläpitoon maailman kiltein hevonen

Miksei se hakeudu ohjalle? Miksi sen kaula on noin pitkänä ja velttona? Miksi sen takajalat ovat melkein tallissa asti vielä? Osaakohan se edes hakeutua ohjalle? Tai tietääköhän se, mitä ohjalla tehdään? Tai siis oikea ratsastaja tekee? Tiedänköhän muuten edes itse? Pitäisikö antaa jonkun muun ratsastaa sillä? Auttaisiko, jos menisin itse ratsastustunnille?

Mini käveli kentällä vasemmassa kierroksessa ja minä vain istuin sen selässä niin turhautuneena, että teki mieli ulvoa niin kuin Ruska. Hengitin oikein syvään, suoristin selkäni ja istuin syvälle vielä melko uudelta ja kankealta tuntuvaan rungottomaan satulaan. Jalustimet olivat tarpeeksi pitkät, ja painoin kantapäät erityisen huolellisesti alas. Keräsin kuluneet, ikivanhat, turparemmillä kotikutoisesti pidennetyt, alun perin Mayan entisiin suitsiin kuuluvat ohjat lempeälle tuntumalle. Laskin käsiä alaspäin. Lukitsin katseeni Minin korvien välistä täsmälleen sinne, minne olin menossa. Ja aina vain Mini meni kuin kameli, ja kehtasi vielä haukotella.

Haukotuksesta huolimatta tein pienen puolipidätteen puristamalla käsiäni aavistuksen nyrkkiin peräjälkeen. Painoin Minin kylkiä pohkeilla kevyesti mutta terävästi ja yritin istua mahdollisimman hyvin. Laskin käsiäni vieläkin alemmas houkutellakseni tamman peräänantoon, ja ratsastin pohkeillani sen takapäätä tarmokkaasti, jotta sen kaikki neljä jalkaa olisivat hienosti sen alla. Vitsit, kun olisi oikein pitkä raippa. Tai taikavoimia.

Mini käveli reippaammin kuin aluksi, mutta oli vieläkin vetelä. Siihen loppuivat minun taitoni. Koetin ravata sillä hetken, jotta se piristyisi, ja yritin sinnikkäästi uudelleen. Kun puolen tunnin jälkeen olimme yhtä hirvittävä näky kuin aiemminkin, valahdin Minin kaulalle turhautuneesti ja toivottomasti mölisten. Ohjat roikkuivat löpsöinä allani Minin kaulalla ja oikea jalkani luiskahti jalustimesta, mutta Mini vain käveli, kun minä makasin ja voivottelin itsekseni.

En ole ihan varma, kauanko Mini käveli omin päin tylsästi rinkiä, mutta havahduin, kun portti avattiin.
"Tota, voiks tänne tulla?" joku kysyi Kirstun äänellä.
"Siitä vaan", vastasin nostamatta naamaani Minin harjasta.
"Onks sulla kaikki ihan hyvin?"
"Aivan loistavasti kuule."

Makasin vielä hetken kädet ison ponini kaulalla löpsyen. Kuulin pärskintää, vähän hirnuntaa ja äkäisiä askelia jossain Minin tasaisen lompsotuksen ja hengityksen lomassa ja päättelin, että Khal riehui keskemmällä kentällä. Noin sadan vuoden kuluttua viitsin kampeutua pystyyn ja ottaa ohjat käsiin, eikä sillä ollut mitään vaikutusta Minin kävelyyn. Tamman kyllä muutti kurssiaan kohti avointa porttia, kun sitä ohjasin, mutta portista livuttuamme se purjehti omaa rauhallista tahtiaan kohti harjauspuomia. Liu'uin alas kesken sen kävelyn ja korvaansakaan väräyttämättä se vain eteni perässäni harjauspuomille kuin valtamerialus, vaikka en sitä varsinaisesti taluttanutkaan. Jos ohjaisin sen maastolenkin alkuun, se varmasti kävelisi lenkin vaikka yksin, eikä edes huomaisi olevansa vailla ohjausta.

Mini seistä törrötti harjauspuomin edessä, kun nostin siltä varusteet pois, laitoin sille riimun ja nostin riimunarun harjauspuomin päälle merkiksi siitä, että tamman tuli pysyä paikallaan. Vaikka pysyisi se varmaan muutenkin. Vaikka tulisi maanjäristys. Harjasin sitä huolimattomasti toisella kädellä samalla kun soitin äidille ja ruinasin koirilleni ja Ruskalle hoitopaikkaa viikonlopuksi. Sanoin hevosilta terveisiä ennen kuin lopetin puhelun ja aloin harjata kunnollisesti yhtä niistä.

Vein Minin karsinaansa, kun se oli harjattu. Ovella se hyvästeli minut painamalla turpansa hetkeksi kämmenelleni, mutta sen jälkeen olemassaoloni oli sille taas se ja sama. Jätin sen siis omiin oloihinsa.

Mitähän Minin kanssa pitäisi oikein tehdä? Ajellessani kotiinpäin harkitsin kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Valmentajaan ei olisi rahaa kouluttajasta puhumattakaan, ja minä en saisi siitä hevosta kymmenessäkään vuodessa. Ruskalle se oli hyvä hevonen, mutta liian iso vielä kymmenen vuotta. Pitäisikö se myydä pois tai vaihtaa johonkin pienempään hevoseen? Ottaisiko joku sen vai joutuisinko lopettamaan sen, jos päättäisin luopua siitä? Haluaisikohan joku ratsastuskoulu vuokrata sitä välillä alkeis- ja maastotunneille sitä vastaan, että sitä koulutettaisiin samalla siellä?

Kotipihassa avasin Facebookin ja etsin ryhmän Etsitään/ostetaan/myydään/vuokrataan hevosia. Ennen kuin nousin autosta lähetin sinne viestin:
Annetaan puoliylläpitoon omalta talliltaan maailman kiltein hevonen. Mini on melkein kaksi metriä korkea shirenhevostamma, jonka sydän on kultaa, mutta joka ei osaa kummempia temppuja. Kolme askellajia ja jarru löytyy. Kiltti hoidettava ja täysin maastovarma. Sopii myös lapsille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 22 Kesä - 13:01

24: Maailman vahvin Mini

Kaikkea sitä meidän nurkista löytyykin! Ja porukkahan on vain innoissaan, kun pääsee kokeilemaan jotain uutta ja ihmeellistä. Mini on kyllä huippu. Ja isot kiitokset vielä kärryjen hakemisesta, eipä olisi keltään muulta onnistunut Smile

Suosikkikohta:
Kaikilla oli silti kivaa, paitsi kissalla, joka rimpuili itsensä Maxin puristuksesta heti alkumatkasta ja karkasi pusikkoon raivostuneesti mouruten.

Nostan hattua sille, miten hyvin kaikkien tekemiset ja puheet istuu hahmoilleen, vaikkei ole sun hahmoista kyse. Koko talliporukasta juuri Max on se, joka ottaisi kissan mukaan kärryyn. Hienoa paneutumista! Jatka samaan malliin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 14 Kesä - 11:23

24: Maailman vahvin Mini


"Mä haen, mä haen!" ilmoittauduin saman tien, kun alettiin puhua, että pitäisi noutaa muutaman pellon takaa naapurista isot heinäkärryt, jotka olivat olleet siellä kuulemma toista vuotta lainassa. Muut olisivat joutuneet hakea ne autolla, mutta minä ajattelin heinäkärryjen vetämisen olevan kivaa vaihtelua Minille. Häivyin siis saman tien, kesken kahvin, valjashuoneeseen etsimään jonkinlaisia lainalänkiä. Silat ja rintaremmi - virityksellä ei sellaista jättikärryä vedettäisikään.

Löysin ehjät länget ja valjaat, jotka vein harjauspuomille. Ilmeisesti niitä oli joskus käytetty kirkkoreen tai vastaavan vetämisessä, niissä kun oli pölyn alla kilikelloja ja kulkusia ja vaikka mitä.

Mini lähti mielellään mukaani haasta, vaikka päivä oli lämmin ja heinää oli tarjolla. Mayakin yritti tunkea mukaan niin vimmaisesti, että lopulta päätin kytkeä senkin riimunaruun ja ottaa mukaan. En halunnut joutua hevosteni väliin, joten talutin Mayaa vierelläni ja Miniä sen perässä takavasemmalla.

Tammani jaksoivat hienosti odottaa tuplapitkän, kaksi hevosta kattavan harjaussession ajan. Mini torkkui pää puomilla, kun harjasin hevoset. Se jaksoi juuri ja juuri nostaa jalkansa, kun puhdistin ne, ja heräsi vasta kun yritin ujuttaa länkiä sen päähän. Ne eivät nimittäin mahtuneet sen pään läpi edes ylösalaisin, joten jouduin ensin löyhdyttämään ylempää remmiä ja avaamaan sitten kokonaan alemman saadakseni ne oikein Minin jykevälle kaulalle. Tamma ei piitannut kilinästä, eikä kalinasta. Valjaiden häntäremmiä se kuitenkin moitti häntäänsä huiskimalla, vaikka se ei varmana ollut yhtään liian kireällä.

Kun Minillä oli suitset, länget ja valjaat, ja Mayalla ainoastaan suitset, sidoin Minin kaulaan pari riimunarua ja ajo-ohjat. Nostelin kaikki valjaiden roikkuvat remmit ylös ja sidoin kiinni. Sitten kiipesin vaivalloisesti ämpärin päältä harjauspuomille ja siitä Minin selkään valjaiden päälle. Sitten mentiin.

Mini löntysteli hidasta käyntiään pois tallin pihasta ja valtatien vieressä olevaa pyörätietä eteenpäin. Se ei vilkaissutkaan valtatiellä ajavia autoja. Maya ei ollut yhtään hurjemmalla tuulella kuin Mini. Se lompsotti tasaisesti pää pohkeeni tienoolla ja pää alhaalla niin, että ohjat, joista sitä talutin Minillä ratsastaessani, olivat koko ajan löysällä. Vaikka menomme näytti ja tuntui täysin rauhalliselta, tylsältäkin, en olisi uskaltanut lähteä yksin liikkeelle varsinkaan liikenteeseen minkään muun heppakaksikon kanssa. En tosiaankaan ollut niin taitava ratsastaja ja hevosmies, että saisin samaan aikaan pideltyä turvallisesti kahta hevosta. Näiden kahden kanssa tilanne oli kuitenkin ihan eri. Mini oli ihan liian laiska temppuillakseen tai säikähtääkseen, ja Maya oli liian vanha. Ainoa varteenotettava vaara oli, että auto suistuisi tieltä päällemme, ja hevoseni olisivat liian laiskalla tuulella väistääkseen pois alta.

Parin pellon jälkeen käännyimme naapurin koivukujalle. Maya olisi halunnut maistaa vähän voikukkia, mutta seurasi kyllä Miniä, kun ravistelin Mayan ohjia. Isäntä oli onneksi talonsa pihassa ilmeisesti pihakeinua kokoamassa, joten hän pystyi pitelemään Mayaa, kun laskeuduin alas Minin selästä.

"Jaa ettei tämä mossikka jaksa muka yksin kärryä vetää kun pitää olla toinen tamma mukana", ihmetteli isäntä, kun sanoin tulleeni kärryä hakemaan.
"Yksin se saa jaksaa vetää, kun tämä toinen on vaan seuraneitinä", vastasin.
"Pitääkin jaksaa. On siinä suuri hevonen!"

Isäntä valjasti Minin kanssani sillä aikaa, kun perheen kolme lasta tuikkivat sen suupieliin pieniä porkkanoita. Maya katseli kauempana nälkäisen näköisenä, ja oikein pärskähti loukkaantuneena, kun istuin kärryille ja vedin sen ohjista kärryn vasemmalle puolelle. En uskaltanut sitoa sitä kiinni kärryn perään, kun kärry oli niin pitkä ja leveä: en saisi sitä itse irti, jos jotain sattuisi. Pyörätie oli sitä paitsi melko leveä, eikä siinä ollut liikennettä juuri koskaan. Niin me siis lähdimme köröttämään tien oikeaa laitaa, eikä kumpikaan hevonen riehaantunut kärrystä. Itse istuin suurelta lavalta tai peräkärryltä näyttävän kärryn etureunassa, roikotin jalkojani reunan yli ja pidin ohjia löysinä toisessa kädessä. Sillä kädellä, jossa en pitänyt ohjia, talutin Mayaa.

Mini kääntyi tallin pihatielle ja tallipihaan, kun puristin ohjanperät polvieni väliin ja vedin vapaalla kädelläni toisesta ohjasta. Se pysähtyi äänimerkistä. Soitin Crimiksen puhelimeen: olin unohtanut kysyä, minne kärryt laitetaan.

Loppujen lopuksi kärryä ei irrotettu Ministä vielä missään. Siitä oli jo hetki, kun Hukkasuossa oli asunut tarpeeksi väkevä hevonen vetämään heinäkärryjä: viimeksi kuulemma joku suokki. Päätimme siis lastata kärryn täyteen tallin väkeä. Kävin päästämässä Mayan takaisin hakaan, ja niin lähdettiin Minin kanssa lenkille. Mini jaksoi pelkkää käyntiä ja yhden pätkän hidasta ravia, kuormalla kun oli muutama sata kiloa painoa. Kaikilla oli silti kivaa, paitsi kissalla, joka rimpuili itsensä Maxin puristuksesta heti alkumatkasta ja karkasi pusikkoon raivostuneesti mouruten.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 24 Toukokuu - 9:39

23: Mayan huono päivä

Kyllähän nyt parhaasta ystävästä pidetään huolta niin kauan, kun sen elämä vielä on elämisen arvoista. Ja Maya on ihana hevonen meidän muidenkin mielestä. ♥ Toivotaan, että kelit tästä tasoittuu pian. : )
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 12 Toukokuu - 15:28

23: Mayan huono päivä

Mayalla oli taas surkea päivä. Jo muutaman asteen yhtäkkiset lämpötilanvaihtelut saivat sen nivelet ja lihakset särkemään, muuttui ilma sitten lämpimämmäksi tai kylmemmäksi. Ja lämpötilanvaihteluitahan tänä keväänä riitti! MSM-jauheella oli tamma saatu pidettyä suurin piirtein kävelyttelykunnossa enimmän osan aikaa, mutta välillä oli kauheita päiviä. Yleensä kauheina päivinä riitti tavallisen kipulääkkeen syöttäminen aamurehuissa ja kylmällä avaruuskankaasta tehdyn loimen nostaminen Mayan selkään. Tänään kuitenkin oli niin kivulias päivä, että Mayalla kävi aamusta eläinlääkäri piikittämässä kortisonia polviin ja päivällä hevoshieroja hoivaamassa kaulaa ja runkoa.

Minulle Mayan lääkäröinti on ahdistavampaa kuin tammalle itselleen. Maya tykkää kaikista ja luottaa eläinlääkäriin, mutta minä en pidä uudesta, uuteen talliin muuttamisen myötä vaihtuneesta eläinlääkäristä. Sinäkin päivänä talliin tullessaan hän tokaisi: "jaaha, Mayaa pitää sitten piikittää. Taas. On se kumma..."
Sellaisessa puheessa ei ollut suoraa arvostelua, mutta kyllä minä hänen mielipiteensä äänensävystä kuulin. Hänen mielestään Maya olisi pitänyt viedä ammuttavaksi jo kauan sitten, viimeistään tänä keväänä huonoista ilmoista johtuvan kipuilun takia. Olin kuitenkin vahvasti eri mieltä Mayan lopettamisesta. Ammun sen kyllä vaikka itse heti kun sillä on enemmän huonoja kuin hyviä päiviä. Vielä se oli kuitenkin yleensä onnellinen. Siristinkin silmiäni ja vastasin eläinlääkärile: "niinpä, niin pitää. Otapa sitten ja piikitä. Mayan pitää päästä syömään ja sullakin on varmasti kiire jonnekin muualle."

Hevoshierojasta me tykkäsimme Mayan kanssa molemmat. Hänellä oli omintakeinen tyyli. Hän hieroi aluksi ihan niin kuin kuka tahansa hieroja, mutta kiipeili sen jälkeen Mayan selässä, istui siellä sekä etu- että takaperin hieroen kämmenillään, nyrkeillään ja kyynärpäillään. Maya antoi alahuulensa lerppua ja rentoutui silmät puolitangossa. Välillä häntä huiskaisi, kun hieroja osui erityisen kipeään paikkaan, ja jalka polki jos sattui yhtään liikaa. Erityisesti Maya piti akupunktiosta, sekä neuloilla että painamalla tehtävistä vaiheista. Se piti korviensa painelua rapsutteluna, ja neulat eivät siihen sattuneet. Välillä se väristi nahkaansa, koska ilmeisesti sitä kutitti. Minä sain räplätä kännykkää kynnyksellä istuen ja pitää koko touhua silmällä.

Eläinlääkärin ja hierojan lähdettyä sekä kukkaroni että Mayan olo olivat keventyneet huomattavasti. Tamma pääsi illaksi hakaan syömään, vaikka aamulla sen meno oli ollut niin kankeaa, ettei se olisi päässyt kävelemään hakaan asti itse. Minä kiipesin aidalle istumaan, hevosia katselemaan ja murehtimaan. Rapsuttelin Mayan poskia ja leukaa ja mietin, kuinka hullulta toimintani mahtoi näyttää tavallisten ihmisten silmissä. Kuka hullu laittoi joka kuukausi satoja euroja, pahimpina kuukausina tuhansia, ikivanhan, rikkinäisen hevosen hoitoihin? Tiesin hyvin, ettei Mayalla enää ratsasteltaisi yhtään nykyistä useammin tai raskaammin, vaikka sitä kuinka hoitaisin.

Maya tuhahti ja teki vihaisen raviympyrän, kun nyppäsin sen päästä tuntokarvan, joka oli kasvanut kiharalle ja painoi silmää. Se palasi kuitenkin takaisin ja lepuutti vielä vähän aikaa päätään sylissäni. Vaikka oli toukokuun puoliväli, yksinäisiä lumihiutaleita leijaili Mayan selkään kesäkarvan sekaan, ja hakaan, jonka reunoilla kasvoi jo ruohotuppoja. Mitä minä siitä välitin, mitä eläinlääkäri tai hevosettomat kansalaiset ajattelivat? Ymmärsihän nyt jokainen, joka Mayaan tutustui, ettei hevoseni ollut vielä ongelmajätettä, vaan maailman paras lemmikki.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 4 Toukokuu - 16:51

Nokun suomenkielisessä wikipediassa lukee, että shiren säkäkorkeus voi olla noin 160–200 senttimetriä.. :DD Mulla on tässä niin monta projektia työn alla, että saa nähdä milloin edes pääsen sinne ilmoituksen tekoon asti.

22: Ruskan viikkoraha

Jee, Ruska-tarina! Mä tykkään näistä. Ei, mulla ei ole lapsikuumetta. Ei. Mutta kyllä oli taas hymy herkässä ja naurahdinpa kerran ääneenkin (tuolle niskakarvojen nyhtämiselle - voi ihana Maya-parka). Lämittää sydäntä huomata, miten Maya antaa anteeksi ja Ruskakin heti tietää tekevänsä väärin, kun huutaa. Hyvin oot tytöt kouluttanut Wink

Kiitokset Ruskalle koko talliporukan puolesta porkkanoista ♥️
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 28 Huhti - 16:04

Voihan Ministä laittaa samalla ilmoituksen kuin muistakin, vaan en usko kenenkään siihen oikeasti tarttuvan. Very Happy Tosi monia häiritsee, että se on niin epärealistisen iso poni - minuakin vähän, mutten viitsinyt Alegren myynti-ilmon tietoja muuttaakaan. :DD



22: Ruskan viikkoraha


Ruska oli kysynyt heti aamusta, saisiko hän kaksi euroa, jos imuroisi ja pesisi auton ihan itse. Tiesin, ettei Ruskan siivoamisella ihan puhdasta tulisi, mutta lupasin kokonaiset viisi euroa, jos hän tosiaan niin tekisi. Eihän se nyt vaarallista olisi, jos melkein nelivuotias saisi jotain viikkorahaketta. Innokkaastihan Ruska pesi auton, ja vannotti sitten, etten lähtisi tallille ennen kuin hän on käynyt äidin kanssa kaupassa ja vaihtanut vaatteet, että hän ehtisi mukaan. Lupasin odottaa.

Tallilla harjasimme yhdessä ilahtunutta Mayaa. Ruskaa vähän jännitti tavallinen harjaaminenkin, koska olin luvannut, että nyt hän saisi ratsastaa ihan itse. Kun tuli aika nousta selkään, Ruska käski hätäisesti odottamaan hetken, että hän ehtisi käydä vessassa. Oli siis pakko pyytää tallipihassa vaeltava Keitaro vahtimaan Mayaa, jotta pääsin paimentamaan Ruskan tallikämpän ovesta sisään, yksin kun häntä en vielä talliin hevosten sekaan uskaltanut päästää. Käskin jättämään samalla tallikämppään repun, jonka Ruskan oli ollut ihan pakko saada ottaa mukaan.

Sitten ratsastettiin. Pää pystyssä siellä mentiin, ja otettiin välillä satulan etukaaresta kiinni, kun liikaa horjahdettiin. Ohjia pidettiin pitkinä, mutta kädet linkussa ja tomeran näköisesti. Maya pysähtyi kiltisti, kun Ruska veti epätasaisesti, mutta erittäin hellästi ohjista. Se lähti liikkeelle varovaisesti, kun Ruska painoi sitä pohkeilla siitä kohtaa, mistä minä yleensä painan polvillani. Kääntymistäkin kokeiltiin, ja ensimmäisen kerran Maya joutui kääntymään Ruskan yhtäkkisen, raivostuneen karjunnan säestämänä, kun tytön mielestä Maya ei totellut tarpeeksi nopeasti. Ruskalle tuli huutamisesta pahempi mieli kuin Mayalle, ja hän yrittikin hyvitellä hevosta kumartumalla halaamaan sitä niin tiukasti, että melkein putosi selästä samalla. Onneksi Maya pysähtyi heti, kun tunsi Ruskan liukuvan liian epätasapainoon.

Ruska sai pujotella Mayan kanssa kartioiden välistä. Se ei mennyt kauhean hyvin, mutta koska pari kurvia onnistui, Ruska oli ihan tyytyväinen. Hän julisti tulevansa pian kouluratsastajaksi, koska aikoo mennä parin vuoden päästä eskariin, jonka äiti sanoo olevan melkein kuin oikea koulu. Ja sitten Ruska lisäsi menevänsä ensi syksynä kerhoon, "muista se, iskä!"

Samalla kun Ruska kokeili ihan itse peruuttamista Mayalla, puhuimme siitä, millaista koulua hevoset käyvät. Ruskan mielestä oli huutava vääryys, että hevoset eivät päässeet erityiseen hevoskouluun, vaan niitä koulutetaan kotona. Myös se aiheutti kummastusta, että hevoset menevät kouluun kolmen tai neljän vanhana, eli Ruskan ikäisenä. Kun Ruska alkoi istuskella Mayan käynnissä selkä kumarassa ja nyhtää tamman niskakarvoja irti ajatuksissaan, päätin, että oli aika lopettaa ratsastus.

Kun Maya ratsastuksen jälkeen harjattiin, oli Ruskan pakko päästä taas kesken kaiken tallikämppään, tällä kertaa hakemaan kuulemma jotain elintärkeää repustaan. Jäin taas tallin puolelle odottamaan. Kun Ruska palasi tallikämpästä leveä virne naamallaan ja Pirkan isointa porkkanapussia roikottaen, minulle selvisi, miksi tyttö oli halunnut aamulla kaksi euroa. Kun harjasin Mayan loppuun, annoin Ruskan syöttää sille ihan liian monta porkkanaa. Itsehän hän oli ne ostanut, ja harva lapsi tuhlasi vähän rahansa lemmikkinsä herkkuihin, kun olisi voinut ostaa vaikka karkkia. Muutama porkkana jätettiin pussiin ja vietiin rehuhuoneeseen jaettavaksi kaikille. En voinut antaa Mayan syödä kahta kiloa porkkanaa yhdeltä istumalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 26 Huhti - 16:25

20: Miten Mini käyttäisi tutua?

Mä en nyt kestä ajatusta Ministä tanssimassa balettia, apua.. *huutonaurua* ↓
"Siks että tänään ostan sille tutun ja laitan sen balettiin tietenkin", vastasin.

↓ Kuulostaa just niin Maxilta, hahah.
"Hei odota! Tuleeko se tutu tänään?" Max kysyi.

Lopetus oli ihana. Mun täytyy varmaan vähän syödä sanani - erittäin hyvä konsti se näköjään onkin. Mutta näyttää tyhmältä.

Kun mä joskus tässä kevään aikana saan tallin hepsukoiden luonnekuvaukset kondikseen, ja pääsen mainostamaan meidän vapaita hoitohevosia Keskustaan, voisin samalla mainostaa, että Mini hakee vuokraajaa. Jos haluat.

--

21: Palvelusponi

Ei tyhmää kuvaa lähetettäessä sanota anteeksi vaan olkaa hyvä. Laughing
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 17 Huhti - 21:46

21: Palvelusponi

Näin unta, jossa olin vielä yliopistossa. Työskentelin silloin hetken siivoojana, ja unessa Maya oli työparini. Unen maailmassa sellainen oli niin normaalia, että autoin hevostani rutiininomaisesti pukeutumaan työvaatteisiin aamulla neljältä, kun lähdimme kotoa ollaksemme kuudelta töissä.

(Anteeksi jo etukäteen tyhmästä kuvasta.)

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 17 Huhti - 12:34

20: Miten Mini käyttäisi tutua?

"Mitä - miks - mitä sä teet?" Crimis kysyi.
"Miltä näyttää? Puetan tälle sukkahousuja!" vastasin hikisenä ja kiskoin sukkahousunsäärtä väkisin Minin jalkaan. Mini suhtautui koko toimitukseen rennon letkeästi.
"Aaaah.. Vielä kolme lisää" huokaisin saatuani hevoselle yhteen sääreen sukkahousua.
"Okei... Miksi sä mahdollisesti laitat sille sukkahousuja? Tulitko sä vihdoin hulluksi?"
"Kahdesta syystä. Ensinnäkin, tämän kengitys on ihan näillä näppäimillä ja nää pitää karvat poissa tieltä. Toiseksi, mä aion ratsastaa, ja ootsä nähny mikä rapakko tuolla ulkona on?"
"On sulla konstit", Crimis kommentoi.
"Mä oon niksipirkkamies."

Mini nosti kiltisti toisen takajalkansa ja jaksoi seistä kärsivällisestä paikallaan, kun tungin sen aivan liian isoa jalkaa aivan liian pieneen nylonputkeen. Kun koipi sujahti lopulta sisään, tein sukkahousuputkeen solmut ylös ja alas, jotta reunat kiristyisivät vähän ja karvat pysyisivät tukevasti sisällä. Etujalkojen kanssa pussittaminen oli vielä vaikeampaa. Vaikka tamma käyttäytyi hyvin, sen etukaviot olivat jopa takakavioita suuremmat. Kiskoin niin, että sukkahousu ritisi, ja raivostuin hommaan koko ajan enemmän.

Kun seppä tuli, jätin hevoseni hänen huolekseen ja menin hetkeksi tallikämppään juomaan vettä ja viilentämään tunteitani. Siellä olivat melkein kaikki kahvinjuonnissa.
"Seppä tuli", kerroin Ellenille, jonka ponit kengitettäisiin samalla, jotta saisimme pakettialennuksen.
"Hei arvatkaa mitä! Etenkin Max, arvaa mitä", Crimis aloitti, "Minillä on sukkahousut päällä!"
"Miks?" Kicks kysyi minulta.
"Siks että tänään ostan sille tutun ja laitan sen balettiin tietenkin", vastasin.
"Hei jos sillä olis tutu, pitäskö se sitä näin vai näin?" Max kysyi ja näytti kännykästään kuvaa.
"Sen jalkakarvat saa hyvin tungettua sukkahousuun", Susanna vastasi, "niin ne teki Starinkin kanssa."
"Ketkä ne? En mä ole ikinä tehnyt", Crimis kysyi sohvalta.
"Hantsu ja ne tietenki."
"Mä meen nyt! Enkä mä välttämättä palaa tänne meteliin enää" ilmoitin.
"Hei odota! Tuleeko se tutu tänään?" Max kysyi.
"Ei tietenkään! Se oli vitsi", sanoin vielä ovenraosta ja karkasin nopeasti pois.

Seppä oli jo melkein valmis. Viimeisen kengän kiinni lyötyään hän suoristi selkänsä ja taputti hevostani. Hän sanoi, että on hyvä tehdä töitä, kun hevonen osaa käyttäytyä. Suurin osa kuulemma osaa, mutta aina on kaiken maailman riehujia, purijoita ja jalanlepuuttajia. Seppä myös ehdotti hevoshierojan tilaamista joskus, kuulemma uusi elämä harrasteratsuna on saanut Minin vähän solmuun. Kiitin seppää ja lähdin ulos satuloimaan Miniä, jotta Ellenin ponit pääsisivät tallikäytävälle.

Miniä oli hyvä hoitaa myös itse. Sillä ei ilmekään vähähtänyt, kun kampesin satulan sen selkään. Kuolaimia se ei kääntynyt itse ottamaan, mutta ei paennutkaan niitä, vaan antoi minun pujottaa suitset päähänsä. Riimu ujutettiin vielä löysälle suitsien päälle, ja sitten minä kumottua vesisaavia apuna käyttäen kiipesin satulaan.

Sitten mentiin. Kun kävelimme, annoin ohjien roikkua löysänä. Mietin, mitä minä Minille kesähommiksi keksisin. Se oli muutenkin niin kevyellä käytöllä minulla, ettei sitä kannattaisi laitumelle laittaa lihomaan, kun ei se lomaa tarvitsisi. Pikemminkin lisää puuhaa sille pitäisi keksiä. Saisin rahaa, jos antaisin sen kesäksi ratsastuskouluun, ja Mini varmasti rakastaisi lapsia. Toisaalta en ollut niin varma, uskaltaisivatko lapset ratsastaa Minillä. Toivoin löytäväni sille kesäksi jostain vuokraajan, joka voisi tarjota sille rutkasti liikuntaa ja jakaa ylläpitokuluja kanssani. Olin jo jokin aika sitten todennut, että en olekaan niin ahkera ratsastaja, kun Miniä hankkiessani kuvittelin.

Pyysin Miniä ravaamaan, mutta se vain röhkäisi kummallisesti. Naksutin sille kieltäni ja pukkasin siihen vauhtia oikein kantapäillä. Silloin se nytkähti niin kuin auto, jonka vaihdelaatikko on hajoamassa, ja sai ravivaihteen päälle. Ravissa ei kuitenkaan ollut valittamista, kunhan alkuun päästiin. Maisemat vaihtuivat hitaasti, Mini hölkkäsi luotettavasti ja mutkittelematta, sen askelissa oli koko ajan helpompi istua, ja se jaksoi juosta koko ajan pidempään. Päästelimme menemään läpi rapakoiden ja lutakoiden niin että rapa litsahteli kavioista ja pienimmät puut vapisivat Minin elopainon tömähdellessä polulle.

Kun palasimme tallille, oli ihan mahtavaa harjata Mini! Sen vatsanalunen oli ravassa, mutta kun leikkasin sen sääristä sukkahousunpalat pois, alta paljastui - TADAA - valkoista, villavaa, putipuhdasta, vastakammatun näköistä, rapavapaata, liatonta, kiiltävää, upeaa, takutonta, sileää, hoidettua karvaa! Onnittelin itseäni sukkahousuideasta taluttaessani Minin tarhaan. Siellä se varmasti sotkisi jalkatupsunsa, mutta säästyinpä edes yhdeltä liotuskerralta!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 15 Huhti - 16:29

19: Aamulenkki

Mulla on ollut ihan hirveä päivä, mutta tätä tarinaa lukiessa sain vaan istahtaa hengittämään ja maalailla mielessäni kalseaa mutta kaunista aamua metsäpoluilla. Tranquility ehkä kuvaa tätä fiilistä paremmin kuin mikään suomenkielinen sana. Mikään ei ole niin unenomaista ja ihanaa kuin varhainen aamu tallilla - jopa tällaisen aamu-unisen yöpöllön mielestä.

Suosikkikohta:
Hiippailimme käynnissä pimeyteen, Maya pää matalalla ja vielä välillä haukotellen, ja minä kahta riimunarua löysinä sen kaulalla pidellen.

Luultavasti vain vahingossa jäänyt, mutta tästä puuttui sana välistä:
Jätin talliin lapun siltä varalta, että joku sattuisi tulemaan paikalle ennen kuin palaisimme.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 13 Huhti - 16:30

19: Aamulenkki

Jaksoin pyöriä sängyssä yli kaksi tuntia ennen kuin nousin, nielaisin yöpalan ja lähdin ovesta ulos. Kello oli vähän yli viisi, kun hiippailin Hukkasuon tallin ovesta sisään. Tuoksui heinältä ja hevoselta, ja minä hiivin käytävää eteenpäin kuin ninja. Muutama hevonen oli hereillä ja puhisi tyytyväisenä kuvitellen aamupalan tulevan vähän aikaisemmin tänään, mutta suurin osa vielä nukkui.

Maya oli hereillä, mutta makoili vielä. Näyttäydyin sille karsinan oven takaa ja odotin sen tunnistavan minut ennen kuin avasin sen oven. Vasta oven avautuessa se punnersi itsensä pystyyn nivelet paukahdellen. Tarjosin sille leipää, jonka se söi tyytyväisenä silittäessäni sen kaulaa.

Ei mennyt kauaa, kun olimme jo ulkona. Jätin talliin lapun siltä varalta, joku sattuisi tulemaan paikalle ennen kuin palaisimme. Oli kylmä, ja lintujen aikainen varhaiskeväinen titityy kuulosti sarastavassa aamussa metalliselta. Onneksi Maya oli harjattu illalla niin hyvin, että sain vain sipaista pölyharjalla purut sen selästä ennen kuin kiinnitin sen riimun kumpaankin poskirenkaaseen narun ja nousin sen melko matalalta ja kapealta tuntuvaan selkään.

Hiippailimme käynnissä pimeyteen, Maya pää matalalla ja vielä välillä haukotellen, ja minä kahta riimunarua löysinä sen kaulalla pidellen. Kavioista kuului rouhiva ääni hiekkatiellä, ja linnut piipittivät puissa. Tuuli suhisi, mutta vain vähän. Muuten oli ihan hiljaista, koska autotkin nukkuivat vielä pihoissaan.

Kun kuusimetsän takaa alkoi näkyä kalpeanpuoleista auringonkajastusta, puristin Mayan kylkiä pohkeilla. Se alkoi ravata hitaasti ja rennosti, pää matalalla, vähän nyökytellen. Istuin sen selässä niin huonosti ja mukavasti, että ratsastuskoulussa opettaja olisi heti komentanut olemaan kunnolla. Olin liian takana ja jalkani olivat melkein Mayan kainaloissa kylkien sijaan, ihan niin kuin olisin istunut puutarhakeinussa enkä suinkaan hevosen selässä. Tiedostin sen oudon hyvin, enkä aikonutkaan korjata asiaa. Meidän vanhusten, minun ja Mayan, ei enää tarvinnut olla tuntiratsukko.

Ravissa me sujahdimme metsäpolulle ja haistelimme kylmää kevääntuoksuista ilmaa. Näimme hiiren tai rotan, ja monenlaisia lintuja, joista tunnistin vain fasaanin. Maya ei piitannut sen rääkäisystä, vaan ravasi eteenpäin, koko lenkin, koko metsän läpi, kunnes putkahdimme eräästä ojasta hiekkatielle. Silloin pysähdyimme yhteistuumin katsomaan, ettei autoja tule, ja jatkoimme matkaa käynnissä.

Hiekkatiellä laskin riimunaruohjat käsistäni ristiin Mayan kaulalle. Otin sen harjasta tukea, ja venytin jalkani niin pitkiksi kuin suinkin. Lonkista kuului vaimea paukahdus, mutta ei mitään enää, kun asettauduin vihdoin istumaan niin kuin ratsastajan kuuluukin. Maya pysähtyi omin päin haukkaamaan kevään ensimmäisen, osin jäätyneen voikukan ja jatkoi sitten matkaa.

Viimeinen osuus ennen tallin hiekkatietä oli asvalttia. Mayan kavioiden rouske muuttui metalliseksi kalahteluksi, kun hevosenkengät osuivat asvalttiin. Aamuvirkku mopoilijatyttö ajoi ohitsemme, ja nostin kättä kiitokseksi, kun hän asianmukaisesti hiljensi vauhtiaan. Maya katseli hänen peräänsä korvat pystyssä, mutta ei keskeyttänyt kulkuaan.

Tallilla päästin Mayan suoraan hakaan. Turhaa se menisi vartiksi sisälle, ennen kuin joku sen toisi taas takaisin. Se jäi ulos rennon letkeästi, vaikka ei olekaan kuukausiin tarhaillut ilman uskollisia aseenkantajiaan, Miniä ja Jackalia. Jätin sen aitaukseen ja lähdin töihin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 10 Huhti - 12:30

17: Kevätsiivous

Mahtava aloitus, mahtava lopetus. Ja pitkin tarinaa hymy huulilla ja nauru herkässä. Hyvähän se toki on täällä aidan toisella puolella nauraa, meikäläisellä on vielä tämä urakka edessä..  Rolling Eyes

Ihana kamala vajakkikolmikko ♥️
Uhkailin Miniä talikolla pois tieltä ja työnsin Mayan pois muhkean lantakasan päältä samalla kun yritin huutaa Jackalille, ettei kaataisi kottikärryjä.

--

18: Sarvikuono

Ai kamala, mä nauroin täällä aamukahvia juodessa niin kovaa, että maha tuli kipeäksi. Laughing Ruska on aivan huikea tapaus.

Ruska katsoi sitä hetken, huokaisi ja taputti minua säälivästi polvesta. "Isi, se on saavikuono kylläkin"

Hän on niin kaikkitietävä.
"Kuule. Iskä ei jaksa nostaa sua noin ylös. Voitko vähän edes jalkaa nostaa? Ota siitä satulasta kiinni!"
"Syö aamupuuroa niin kasvat isoksi", Ruska vastasi --


Mä kyllä veikkaan, että joku päivä Ruska vielä ratsastelee menemään "sarvikuonolla" ilman pelon häivää. Mutta saapa nähdä kuinka pian, kokoero on aivan valtava.. Huh.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 7 Huhti - 18:00

18: Sarvikuono

"Hyvä herra", Ruska sanoi taitavasti äitinsä kimpaantunutta äänensävyä matkien, "eikö yksi hevonen ole muka tarpeeksi?"
Eihän siinä voinut olla hymyilemättä. Parkkeerasin auton ja kiersin vapauttamaan Ruskan turvavöistä.
"Hyvä neiti, millä hevosella te mahdatte ratsastaa, kun minä ratsastan Mayalla?" kysyin Ruskalta.
"Kekkä me?" Ruska ihmetteli.
"Ei ketkään. Ota kypärä mukaan."

Kiersimme tallipihan puolelle. Ruska pomppi pari kertaa ilmaan huomattuaan Mayan haassa. Osoitin hakaan päin ja komensin katsomaan: siellä se uusi hevonen oli.
"Ai missä?" Ruska ihmetteli silmät pyöreinä.
"No tossa noin! Toi musta!"
"Se on Jackal!" Ruska sanoi ja tuhahti.
"Ei kun sen vieressä, se toinen musta."
"Missä muka! Ai ton saavikuonon takana!"

Katsoin ympärilleni samalla kun nauroin. Hitsi! Ei ketään kuulemassa! Ja ylihyvä väärinkäsitys meneillään! Sanoin, ettei Mini ole sarvikuono, vaan tosi iso hevonen. Ruska katsoi sitä hetken, huokaisi ja taputti minua säälivästi polvesta. "Isi, se on saavikuono kylläkin", hän sanoi ja lähti omin päin tarhaa kohti Mayaa silittämään.

Maya juoksikin portille korvat tötteröllä, iloisena ja pirteänä. Ruska antoi sille ison pusun keskelle turpaa ja taputteli sen poskea. Samaan aikaan Mini löntysteli hitaasti lähemmäs, ja kun sen suuri pää ilmaantui Mayan viereen, Ruska otti monta askelta taaksepäin.

"Mitä nyt? Pelottaako se sua? Se on kyllä ihan kiltti", vakuutin Ruskalle.
"Eikä pelota! Mutta miten saavikuonolle sanotaan hei?"
"Se ei ole sarvi... Ääh. Kuvittele, että se on hevonen. Samalla lailla kun hevosille."

Ruska epäröi vain pienen hetken. Samalla kun hän astui askeleen lähemmäs, Mini kurotti portin ylitse niin pitkälle kuin pääsi yrittäen tavoittaa Ruskan. Siirryin sen kaulan viereen vahtimaan, mutta mitään dramaattista ei tapahtunut. Ruska silitti Miniä ensin hyvin varovaisesti poskesta ja otsasta, kikatti sitten kimeästi jännityksestä ja alkoi vanuttaa vieraan tamman naamaa samalla lailla kuin Mayaakin. Mini värisytteli turpakarvojaan ja pysyi ihan paikallaan, vaikka välillä Ruskan lapanen oli vahingossa sen nenänreiässäkin. Otin Ruskaa olkapäästä kiinni vasta kun hevoseen tutustuminen alkoi käydä liian omituiseksi: Ruska yritti kurkkia pää kallellaan Minin suuhun ja oli juuri ottamassa pinsettiotteella tamman ylähuulesta kiinni venyttääkseen sitä pois tieltä.

"Uskallatko sä ratsastaa sillä?" kysyin Ruskalta.
"Mä en pelkää!" Ruska ilmoitti, joten otimme Minin ulos tarhasta.

Ruska ei halunnut taluttaa Miniä, enkä minä tietenkään tarjonnut. Sidoin tamman harjauspuomiin ja lähdin hakemaan harjoja. Komensin Ruskan pysymään kaukana kaikista hevosista niin kauan, että ennättäisin takaisin. Hyvin hän totteli. Hän jäi Minin eteen nojaamaan tallin seinään ja tuijottamaan hevosta hieman suu auki. Samoilla sijoillaan hän oli, kun palasin.

Sitten ruvettiin harjaushommiin. Mayan kanssa Ruska harjasi aina jalat, mutta nyt se oli tytön mielestä mahdotonta, koska sarvikuonon jaloissa kasvoi liikaa karvaa. Kylkien harjaaminen jakkaralta oli kuulemma tylsää. Harjaamisen sijaan Ruska siis huojui ja heilui Minin pään tienoolla ja katseli hevosta parhaimmillaan niin läheltä, että hänen nenänsä osui sen poskeen. Kuulemma Ruska yritti nähdä sarvikuonon sielun sen silmästä, ja se onnistui ilmeisesti vain erittäin, erittäin läheltä katsottuna. Päätäni pudistellen nostin Minin selkään satulan, mutta en laittanut sille suitsia.

"No ni. Tules tänne niin mä nostan sut."

Ruska taputti vielä hevosta päälaelle niin kuin koiraa ja taapersi sitten luokseni. Otin kainaloista kiinni ja nostin - enkä saanut Ruskaa punnerrettua tarpeeksi ylös.
"Kuule. Iskä ei jaksa nostaa sua noin ylös. Voitko vähän edes jalkaa nostaa? Ota siitä satulasta kiinni!"
"Syö aamupuuroa niin kasvat isoksi", Ruska vastasi ja yritimme uudelleen. Tällä kertaa onnistui.

Availin jo Minin riimunarun solmua, kun huomasin Ruskan kyyhöttävän selässä litteänä kuin kauhistunut kissa.
"Mitä nyt? Onko sun haalari jumissa jossain?" kysyin ja palasin Minin satulan kohdalle Ruskan viereen.
"Eei..."
"No mikä sitten on? Pelottaako sua?"
"Eikä pelota! Mutta mä haluan pois!"

Nostin Ruskan takaisin alas pitemmittä puheitta. Tai siis Ruska liukui minua kohti ja otin kopin. Kulmat kurtussa hän istahti rapaiseen maahan.
"Ei sun ole pakko ratsastaa jos sä pelkäät, hassu!"
"En pelkää!"
"Jaa. Taisi olla vaan huono ilma siellä ylhäällä?"
"Joo! Sielä oli niin huono ilma että en ratsasta kyllä nyt!"
"Siellä oli huono ilma sillonkin kun mä kiipesin sinne ekan kerran. Mut tiedätkö mitä! Kun sinne menee aina uudestaan istumaan, niin lopuksi siellä uskaltaa olla. Jaksatko kantaa harjasangon talliin iskän kanssa, jos iskä ottaa ton satulan? Eihän me näin huonolla ilmalla viitsitä ratsastaa."

Ruska ponkaisi maasta ylös taas tarmoa täynnä. Hän tarttui harjasankoon ja odotti, että sain Miniltä satulan pois. Veimme tavarat yhdessä sisään. Satuloita pesevälle Kirstulle Ruska ilmoitti, että meinasi ratsastaa Minillä, mutta ilma on liian huono. Lisäksi Ruska huomautti, että satulat pitää siivota kunnolla, ettei hevosille tule lyöttymiä selkään, mikä tarkoittaa rakkoja ja haavoja, iskä on sanonut. Tein anteeksipyytäviä eleitä poistuessamme. Kun Mini oli viety takaisin hakaan, Ruska halusi kuitenkin vielä vähän taputtaa sitä. Rohkea tyttö.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 4 Huhti - 18:55

17: Kevätsiivous

"No niin! Kaikki kolme vajakkia! Pois siitä!"
Niitä oli joka puolella. Niiden alueellahan minä olin, mutta olisin toivonut sentään vähän kunnioitusta. Yksi niistä työnsi turpaansa huppuuni, ja vaikka hätistelin sitä pois, aina sen ruskea olemus oli uudelleen takanani. Vähän väliä löin sitä vahingossa talikonvarrella kaulaan, kun se seisoi niin lähellä. Eivätkä ne kaksi muutakaan paljoa kauempana olleet! Toinen kummitteli kottikärryjen takana ja tuijotti silmää räpäyttämättä tosi ahdistavasti. Sitä ei haitannut alkuunkaan, vaikka se sai välillä lantaa silmilleen, koska niin kiinnostavaa oli sen mielestä haan puhdistaminen. Siinä se vain törrötti ja tuijotti, mitä se muutenkin kyllä teki aina suurimman osan päivästään. Kolmas sentään liikkui koko ajan: ravasi kahden tamman ja minun ympärillä ja yritti haastaa tarhakavereitaan leikkiin. Ruunakin oli onnesta soikea, kun sen haassa oli oikein elävä ihminen, ja vieläpä niin jännissä hommissa kuin siivoamassa!

"Maya! Oikeasti häivy!" ulvoin epätoivoisena, kun pajautin taas ruunikkoa talikolla poskeen. Maya otti nyrpeän askeleen taaksepäin ja Mini hirnahti kysyvästi kottikärryn toiselta puolelta. Jackal vilisi joka puolella niin kuin sitä olisi ollut seitsemän kappaletta, ja minua hikoilutti. Heitin Mayaa pipollani, jotta se leikkisi vaikka sillä. Tottahan tamma poimi uuden lelunsa maasta ja heilutteli sitä suussaan, mutta pian sen naama oli taas niskassani, kun en lähtenyt sen enempää leikkiin mukaan.

"Ei Crimis varmaan tarkottanu että siellä pitää siivota just tällä sekunnilla", Ellen huusi tallipihasta.
Käännyin katsomaan. Oli hiki ja ärsytti. Ellen näytti taluttavan Rallia, ilmeisesti olivat menossa ratsastamaan.
"Mä lähden kohta kotiin!" huusin takaisin, "en mä ehdi enää yöllä siivota!"
"Laita Susanna siivoamaan!"
"Enkä! Valtaosa tästä kakasta tulee mun hevosista!"

Jatkoin siivoamista. Talikoin lantaa, vähän Jackalin kavioita ja kerran uteliaan Minin nenääkin, joka ilmestyi tyhjästä tielleni. Välillä pysähdyin ottamaan Mayalta pipon takaisin päähäni, ja hetken kuluttua tein saman uudestaan, koska hevoseni on varkaiden sukua. Siirsin kottikärryt seuraavaan paikkaan ja puskin ne Miniä päin, jotta se väistäisi. Hätistelin Jackalin kauemmas ympäriinsä varisseilta heiniltä ja keräsin nekin lantakuormaan. Estin Mayaa syömästä heiniä ensimmäisen, toisen ja kahdeksannen kerran. Uhkailin Miniä talikolla pois tieltä ja työnsin Mayan pois muhkean lantakasan päältä samalla kun yritin huutaa Jackalille, ettei kaataisi kottikärryjä. Ei kaatanut, mutta hetken kuluttua Mini kaatoi, ja sain urakoida koko kasan uudelleen kyytiin. Jouduin pistämään Mayaa kylkeen talikolla, jotta se pysyisi vähintään metrin säteen päässä kottikärrystä ja huonoksi menneistä heinistä.

Kun viimein olin valmis, hilpeä saattueeni käveli kanssani ihan portille asti. Jokainen olisi tullut mielellään mukaan, mutta ajoin kolmikon kauemmas. Hyvästelemättä minä sitten poistuin ja päätin, etten enää ikinä haluaisi nähdä hevosia. Ainakaan ennen ensi kertaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 1 Huhti - 2:12

16: Kadonnutta laukkaa etsimässä

Kei on kyllä heti haukkana paikalla, kun joku on pulassa hevosensa ratsastuksen kanssa, haha. Pointsit sulle Reita vastapalveluksesta. Tallinomistajana olen kovin ylpeä teistä kaikista ja tästä huikeasta yhteishengestä, jes! Autetaan toisiamme jatkossakin.

Suosikkikohta:
"Maya olisi juossut Seinäjoelle asti pakoon..."
"No sun pitäis vaan - AAAAAAAAA!" Keitaro huusi keuhkojensa pohjasta ja vihtoi käsillään. Purskahdin nauruun, kun Mini käveli huolestuneen näköisenä Keitaron luokse ilmiselvästi häntä rauhoitellakseen.


Shiret on hurjan kiehtovia hevosia. Ja Mini erityisesti on aivan ihana.
Vaikka Mini oli jättiläinen, se tuntui leijuvan ilmassa tosi kauan joka askeleella. Ja kun se osui maahan, se rysähti kiinni puolijäiseen kenttään sellaisella voimalla, että pelkäsin kauempana tönöttävän tallin hypähtelevän ilmaan Minin jysähtelyn jälkimainingeissa.

Btw, kirjoitit 2 000. viestin Hukkasuon foorumille. WOW, kiitos kaikille aktiivisuudestanne!  cheers
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 31 Maalis - 18:01

16: Kadonnutta laukkaa etsimässä


"Toi on naurettavan näköistä", Keitaro kommentoi talikon varresta, kun ravasin Minin kanssa hänen ympärillään. Satulansovittaja oli käynyt eilen, kun en ollut itse osannut etsiä sopivanlaista penkkiä, ja tottakai minun oli heti aamusta päästävä kokeilemaan uutta superkallista yleissatulaa.
"Lapioi sitä lantaa vaan siellä ja kato miten me laukataan!" irvin takaisin ja nostn Minillä ihan ensimmäistä kertaa laukan, nyt kun satulan tukemana uskalsin. Tai yritin nostaa.

Mini käänsi korvansa minua kohti ja hidasti raviaan epävarmana. Annoin sille laukka-avut uudelleen. Sain pari askelta outoa, kompuroivaa peitsiä, ja sitten taas mentiin hidasta mutta tasaista ravia.
"Vitsit sillä on kaunis laukka, ootsä ajatellu mennä koulukisoihin?" kentältä kuului.
"Joo en kans tienny että tää on näin taitava. Koska sä mahdollisesti menet pois, että mä voin kokeilla lähteekö tää laukkaamaan jos kompastuu? Vai juoksutatko meitä niin menis nopeemmin?"
"En kyllä juoksuta, enkä varmaan mene pois, tän mä haluan nähdä!"

Keitaro siirtyi aidan toiselle puolelle nojailemaan ylimpään aitalankkuun, ja minä aloin ravata Minillä mahdollisimman pientä ympyrää, mahdollisimman lujaa. Jos se kompastuisi, sen olisi pakko laukata. Hieno ideani ei kuitenkaan toiminut, koska ilmeisesti Mini oli täysin kompastumisvarma, eikä sillä edes päässyt lujaa. Sen korvat vain törröttivät hämmentyneinä minua kohti. Kai se luuli, että olin vihdoin tullut hulluksi.

"Okei, ei toimi. Mä haen juoksutusliinan ja piiskan", ilmoitin.
Mini jäi hengästyneenä kentälle seisoskelemaan. Juoksin talliin ja toin sieltä mukanani liinan ja piiskan. Minille juoksuttaminen näytti olevan tuttua hommaa, se kun antoi kiinnittää itsensä hienosti liinaan ja alkoi kävellä ympyrää tosi kiltisti, kun maiskautin. Ja pian taas mentiin. Minä toivoin, että Mini kompuroisi. Mini toivoi, että minä lopettaisin sen kiusaamisen jo. Vaikka kuinka ajoin sitä, en saanut aikaan muuta kuin hikeä sen kylkiin ja kaulalle.

"Voi Jeesuksen pyssyt ja puukuulat! Miten tää on mahdollista?" ulvoin hetken päästä turhautuneena. Annoin Minin pysähtyä käynnin kautta ja odotin raivoni laantuvan ennen kuin kävelin ponini luo.
"Laukkaaks se jos se säikähtää?" Keitaro kysyi ja käveli meitä kohti irrottaessani Miniltä liinaa.
"En tiedä. Mä en ole koskaan nähnyt, että se olisi säikähtänyt. Jonkun auton pakoputki paukahti kerran kun mä vein sitä siitä ohi, ja se vaan kääntyi katsomaan. Maya olisi juossut Seinäjoelle asti pakoon..."
"No sun pitäis vaan - AAAAAAAAA!" Keitaro huusi keuhkojensa pohjasta ja vihtoi käsillään. Purskahdin nauruun, kun Mini käveli huolestuneen näköisenä Keitaron luokse ilmiselvästi häntä rauhoitellakseen.

Otin tammaa ohjasta kiinni. Minulta olivat keinot lopussa. Toisaalta tällaisena Mini olisi ihan hyvä hevonen Ruskalle sitten, kun Ruska olisi hurjapää esiteini.

"Hei. Kuule. Juoksisko se kilpaa? Jos lainataan jotain ponia ja kokeillaan?" Keitaro ehdotti.
"En mä usko. Ei tällä ikinä ole tarvetta olla ekana missään..."
"Ootsä kokeillut ajaa?"
"En itse asiassa. Mutta eikö sen silloin pitäisi toimia selästä? Kyllä tää Alegressa nosti laukan ihan kun ne talutti sitä, mutta ei se juoksutuksessa mulla ainakaan", mumisin.
"Olisit heti sanonu! Nouse selkään, isäs näyttää miten talutetaan."

Niin minä taas olin talutuksessa ponillani. Tällä kertaa minulla ei ollut edes ohia käsissäni, vaan ne roikkuivat Minin niskassa, kun Keitaro puristi niitä tamman turvan alta. Mini lähti mielellään kulkemaan vaappuvaa käyntiään, ja raskaaseen raviinsakin se kiihdytti vielä kerran meidän mieliksemme. Kun Keitaro maiskutti ja naksutti tammalle kieltään ja nykäisi sitä ohjista sen näköisenä, että nyt mennään, laukka löytyi ensiyrittämällä. Annoin pohkeita, kun meidät päästettiin parin askeleen päästä irti. Yritin saada Minin pysymään liikkeessä ja näin silmäkulmastani, kuinka Keitaro poimi juoksutuspiiskan maasta.

Piiskan ja rasittavien, maitohapoille jalat laittavien pohjeapujen avulla Mini pysyi laukassa, ja sen laukka oli hassua. Vaikka Mini oli jättiläinen, se tuntui leijuvan ilmassa tosi kauan joka askeleella. Ja kun se osui maahan, se rysähti kiinni puolijäiseen kenttään sellaisella voimalla, että pelkäsin kauempana tönöttävän tallin hypähtelevän ilmaan Minin jysähtelyn jälkimainingeissa. Norsunlaukka ei ollut pelottavaa, koska se oli niin tosi hidasta ja varman tuntuista. Mini ei varmasti ainakaan yrittäisi kiihdytellä ilman lupaa: sehän yritti vain pysähdellä.

Hetken laukkaamisen jälkeen annoin Minin kävellä pitkin ohjin useita minuutteja ja rapsuttelin samalla sen niskaa. Tamma katseli väsyneenä ja tyytyväisenä hevoskavereitaan, jotka kurkkivat meitä haoistaan.
"No ei se kauheen kaunista kyllä ollut", Keitaro tuumasi.
"Ei varmasti. Ei me mitään ruususia olla, mutta kyllä ne perunatkin kukkii."
"Harjottelet vaan. Kyllä se oppii. Opetat kato sen ensi juoksutuksessa ja sitten vaan lisäät ratsastajan ja avut. Ei oo paha!"
"Joo. Odota sen aikaa, että mä päästän tämän takaisin hakaan, niin mä tuun sitten siivoamaan sun kanssa sen Mossen ja niiden haan."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 30 Maalis - 16:56

Jee!

15: Huonoin tarina, jonka Keitaro on ikinä kuullut

Otsikko ihan 10/10. Mutta kyllä oli huonon tarinan Kei ansainnutkin kuulla, jos keitti pahaa kahvia. Eihän se nyt käy päinsä! Rolling Eyes
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tuttava
Tuttava


Viestien lukumäärä : 40
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 17 Maalis - 17:54

Kaikki saa ratsastaa Minillä, eiköhän sille liikunta tee vain hyvää. Very Happy


15: Huonoin tarina, jonka Keitaro on ikinä kuullut


"Hyvää teetä, kuka keitti?" sanoin merkitsevästi kupillinen laihaa kahvia kädessäni.
"No ei se nyt niin laihaa ole", Keitaro havahtui nurkassa.
"Jos lusikka ei pysy siinä pystyssä, se on liian laihaa!" väitin heti.
"Laita siihen tosi paljo sokeria. Sillon pysyy kans. Paitsi sä laitat muutenkin viis lusikallista."
"Mun toinen nimi on Diabeetus. Diabeetus Mortimus. Millä nää saa korjattua?"

Laskin kupin pöydälle Keitaron eteen ja kaivoin taskustani sen vierelle sirpaleita, jotka olivat olleet kännykkäni ja silmälasin.
"Siis haluatko sä varta vasten olla Niitä Tyyppejä, joiden silmälasit on pikaliimattu? Ja kuka muka enää käyttää muuta puhelinta kuin älypu-"
"Hyi yök, kuka on kussu kahvinkeittimeen?" juuri tallikämppään saapunut Max kysyi naama irvessä kahvinkeittimen viereltä.
"Valittakaa nyt kaikki!" Keitaro huokaisi teatraalisesti.
"Keitaro keitti pahaa kahvia, mutta keskittykää nyt olennaiseen! Katsokaa mun puhelinta! Ja laseja!"
"Häh, mikä puhelin? Vieläkö jollain on muka noita?" Max ihmetteli noin kahdeksaan osaan jakautunutta värinäytötöntä, epä-älyllistä puhelintani.
"Mä en osaa käyttää niitä kosketusnäytöllisiä! Sitä paitsi ne hajoaa heti. Varsinkin jos asuu kolmevuotiaan lapsen kanssa, tai hevosen kanssa! Tai jos työkseen kaitsee eläintarhaa."
"Mitä noille siis kävi. Putositko sä?"

Aloitin kertomaan tarinaa. Olin todella ollut ratsastamassa maastossa ja pudonnut, mutta pehmeästi ja hiljaisesta vauhdista. Nousin silloin saman tien takaisin Mayan satulaan, ja matka jatkui. Puhelin oli ehjä ja lasit päässä. Sitten Maya oli alkanut yllättäen muka pelätä jonkun pihassa ihan hiljaa katselevaa koiraa.

"Ja sit sä putosit uudestaan ja ne hajos. Olipa jännä tarina", Keitaro irvaili.

Pääsimme kuitenkin melko hyvin koiran ohitse, mutta lopulta se haukahti takanapäin ja Maya otti pienen spurtin. Silloinkaan en pudonnut toista kertaa, vaan Maya rauhoittui nopeasti ja jatkoimme matkaa käynnissä. Hetken päästä tamma alkoi kuitenkin ontua.

"Sit sä tulit alas ja pudotit puhelimen ja Maya astu sen päälle ja sit hikosit niin että lasit putos ja se astui niidenkin päälle!" Max arvasi.

Tarkastin sen jalat, mutta mitään näkyvää ei löytynyt. Kengissä ei ollut kiviä, en nähnyt halkeamia tai haavoja, mikään nivel ei ollut kuuma tai aristanut. Maya kuitenkin ontui, joten lähdin sen kanssa kotiinpäin kävelyttäen sitä.

"Ja sitten joku jengi otti sut kii ja hakkas ja rikko sun kamat!" Max keksi.
"Ei kun avaruusolennot, ja tavarat hajos koepalojen ottamisessa. Kerro jo", Keitaro pyysi.

Kotona kutsuin Mayalle kengityssepän, koska en oikein pidä alueen eläinlääkäristä, tai luota hänen asiantuntijuuteensa. Seppä sen sijaan on hauska höpöttäjä, joka tuntee hevoset, ja osaa vuolun yhteydessä tunnustella Mayan lihaksetkin. Seppä ajeli tallille nopeasti ja totesi, että Mayalla on paise kaviossa. Sitä pitää hautoa. Tein siis saman tien hauteen vedestä, merisuolasta ja mäntysuovasta.

"Ja Maya potki sua päin pläsiä ja puhelinta kun puhelin korvassa yritit hautoa sitä" Max arvasi uudelleen.
"Ei! Vaan se astui mun puhelimeen, kun se putos taskusta, ja sit yritin niin nopeesti saada pelastettua sen, että mun lasit putos täysillä käytävälle. Ja astuin niiden päälle tietenki", kerroin.
"Tää oli ehkä huonoin tarina, jonka oon ikinä kuullu!" Keitaro valitti, "tää olis mahtunut yhteen lauseeseen: kämmäsit ja pudotit puhelimes ja lasis ja ne hajos!"
"Oot muuten oikeassa", hymähdin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 27 Helmi - 21:00

14: Iso poni

Nyt oli kyllä niin ihana tarina, että pelastit mun huonon päivän! : )

Erittäin onnistunutta tämä "jätti vs mini" -kuvailu.
Jätti pysähtyi. Se heilutteli kuolainta suussaan ja korvia päässään. Kun se käänsi kaulaansa vilkaistakseen minua seuraavia apuja odotellen, siitä tuli taas Mini.

Kirstu on niin tomerana, mahtavaa. Pointsit taas hienosta yhteishengestä!
"Noniin, nouse istumaan!" Kirstu komensi, kun olin vaipunut murheen alhoon ja ilmeisesti taas myös zombiemaiseen istuntaan.

↓ Tuttu tunne. Mutta kun jatkaa yrittämistä ja lopulta huomaa, että onnistuukin, se voittajafiilis tuntuu uskomattoman upealta.
Suututti niin, että itketti, ja teki mieli taas pysäyttää koko hevonen.

.. Kuten tässä lopussa huomattiinkin: Kiitin iloisesti ja minua nauratti.

Mäkin haluan joskus kokeilla Miniä, jos saan!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 173
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 27 Helmi - 17:26

13: Mini-miniponin ensinäytös

-- se on upea! Se on suloinen! Se on kiltti! Se on - hetkonen. Mini?"
Kun Minin musta pylly häämötti trailerissa laskettuani rampin, kaikki olivat ihan hiljaa.


Kukaan ei osannut odottaa näkevänsä shireä, kun oli puhuttu vain Ministä ja "Reitan uudesta ponista". Oli kyllä näkemisen arvoisia ilmeitä!
Ja saa muuten olla niin ylpeä meidän tallijengistä taas, kun kaikki on heti tsemppaamassa. Tottakai uusi hevonen jännittää ketä vaan, mutta auttavia käsiä löytyy ja taukohuoneen sohvalla voi aina vuodattaa sydäntään. : )

Mini vaikuttaa kyllä oikein sympaattiselta tapaukselta. Uskon, että teistä tulee hyviä kavereita ennen kuin huomaatkaan.

Suosikkikohta:
Se oli niin kuin marsuni Sven, Svante ja Stefan. Seisoi ja katseli silmät möllöttäen. Näytti söpöltä.

+ HAHAH
"Prookkiksesta tulee varmaan Minin tarhakaveri, kun niillä on yhtä isot mahat"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 537
Join date : 12.11.2012
Ikä : 24

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 27 Helmi - 16:12

12: Maya ei arvosta!

Tykkään siitä, miten kirjoitat niistä huonoistakin päivistä kaunistelematta. Joskus se oma ihana hevonenkin on ihan perseestä.  Rolling Eyes

Tiesin, miksi Maya suuttui. Sen hevosennenä haistoi helposti totuuden taskustani. Minulla oli toinen nainen. Aika selittää.
-> Mä innolla odotan, miten Maya sitten käytännössä suhtautuu tähän "toiseen naiseen" : D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
 
Maya ja Mini
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: